— Mutta pyhäaamuna sille aina tuli kiire. Silloin piti Taavetti-vainajan laskea jo seitsemältä rannalle, ja sieltä käveli poika kaupunkiin tuoden tullessaan meillekin paistinkalaa. Kirkkoon oli kiire.
Laukkasen Karoliina katseli hyväntahtoisesti Jannea, joka ryypiskeli kahviaan. Hänen silmänsä kostuivat aina, kun hän muisteli Taavetti-vainajaa.
— Se oli hyvä mies, mutta piti nuorena kuolla.
— Niin. Muistossa ovat minullakin ne ajat hyvin. Taavetti olikin harvinainen onkimies. En ole kenenkään nähnyt sellaisella hartaudella nostavan ahventa veneeseen kuin millä hän sen teki. Hän otti sen ystävällisen muhoilevana syliinsä, aivan kuin olisi anteeksi pyytänyt että oli pakoitettu pitämään sen saaliinaan. Ja kun hän istua kökötti tarkaten vain kärkeä, oli hänellä oikea kirkkoilme.
— Se olikin Taavetin kirkko … se Poukama. Oikeaan kirkkoon sen vain harvoin sai.
Laukkasen Karoliina pyyhiskeli silmiään.
— Ei Laukkaskan tarvitse sitä surra. Jumala on kaikkialla. Minä puolestani uskon, että Hän saarnasi Taavetille yhtä paljon luonnossa kuin jollekin toiselle kirkossa.
— Kuka tuon tiennee. Mutta sen minä vain muistan, että se oli kalasta tultuaan aina niin hilpeä ja iloinen, vaikka muuten olikin juro ja vähäpuheinen. Autteli minua perkauksessa ja perunoiden kuorimisessa, vaikka oli valvonut koko yön.
Lassilan vanha emäntä toi kastettavan sisään, ja Janne Flykt ryhtyi toimitukseen. Hän tunsi omituista liikutusta katsellessaan ristimäpuvussa olevaa pientä lasta, joka hänen nyt tuli ottaa kristillisen seurakunnan yhteyteen pyhän kasteen kautta. Lapsi nukkui rauhallisesti, ja sen nenänpäässä helmeili iso hikiherne. Se näytti melkein välinpitämättömältä nyrkkiin puristettuine käsineen ja liikutteli mehevästi suutaan aivan kuin merimies, joka kovassa aallokossa saatuaan mällin poskeensa sanoo: "Annahan tuuleskella. Kyllä täällä kestetään!"
Janne Flykt aloitti toimituksen, ja hänen äänensä vavahteli hiukan alussa, mutta tasaantui pian. Hän pani sanoihin painoa ja tunnetta. Hän tunsi vaistomaisesti, että kastekaava oli sangen oikullinen ja juonikas sekä tulisi tuottamaan hänelle vuosien varrella paljon kiusaa. Se oli tottunut siihen, että pappi luki sen yksitoikkoisesti aivan kuin huutokaupanpitäjä, joka toistelee hintoja. Siksi se aina rynnisti vastaan, kun joku nuorempi tahtoi saada siitä jotakin ulos. Se oli kuin laiska renki, jota isäntä ei tahdo millään saada ripeämmin liikkumaan, ja joka tekee verukkeita jokaisessa sopivassa silmänräpäyksessä. Niin hangoitteli kastekaavakin vastaan, mutta Janne Flykt pani sen puhumaan vastoin sen tahtoa. Hän oli päättänyt voittaa sen uppiniskaisuuden. Se ei tulisi saamaan virkatottumusta liittolaisekseen.