— Se on hävytöntä… ja vaarallista!
Ilmeisesti oli ruuna yhtä mieltä, sillä se liikutteli korviaan ja hörähti lyhyeen.
Harhakuulia lenteli Matinkin olinpaikkaan, mutta hän ei niistä välittänyt. Yksinäinen shrapnelli vonkui ylitse ja hevonen rupesi levottomana riuhtomaan. Matti nousi ja sitoi sen lujemmin kiinni, istahtaen jälleen entiselle paikalleen.
— Fiuu!
Kiväärinluoti lensi hänen ja hevosen välistä viheltäen pahanenteisesti. Mutta Matti istui rauhallisena ja mietti Oulun poikien kohtaloa. Ampua omia ihmisiä selkään. Se oli jo tavatonta.
"Fiuu!" lauloivat luodit. Matti harkitsi parhaaksi siirtää hevosensa turvallisempaan paikkaan. Hän irroitti marhaminnan ja kiersi muutaman mäen taakse. Siellä oli ruuna suojassa ja sieltäkin saattoi pitää silmällä taistelun kulkua.
— Tat-tat-tat-tat-tat! pani konekivääri jossakin taampana sivulla. Se oli nähtävästi V:n pataljoonan, sillä etempänä, erään riihen nurkalla, syntyi levotonta liikettä joka kerta kun sen ääni kuului. Siellä sijaitsi varmaankin kuularuisku N:o 1, jota V:n pataljoona piti punaisille kuuluvana.
— Tat-tat-tat…! Nyt se lauloi taas ja samassa syntyi riihen nurkalla sekasortoa. Ilmeisesti! Siellä olivat Oulun pojat ihan hengenvaarassa.
Matti rupesi miettimään, millä saisi tuon vaarallisen tilanteen selvenemään, kun hänen silmänsä samassa sattuivat edessä olevalle aukealle. Siellä juoksi valkokaartilainen aukean poikki. Se oli nähtävästi sananviejä ja sillä näytti olevan kiire. Yht'äkkiä heittäytyi se pitkälleen hangelle ja Matti kyyristyi myös mäen taa niin nopeaan kuin kerkesi.
— Pum… fongngng… trätsh!