He suuntasivat kulkunsa Suodenniemelle päin. Sieltä tulijoilta ainakin saisi joitakin varmoja tietoja.
Äänettöminä he kulkivat. Levottomat uutiset painoivat mieltä. Ei tehnyt mieli puhella.
Tienkäänteessä tuli heitä vastaan hevosmies, vedättäen hiljalleen kuormaansa. Miehet arvasivat, että siinä kuljetettiin jotakin haavoittunutta tahi kaatunutta. Hevosen perässä kulki pari kuormastopoikaa. Toinen heistä supatti: "Siinä on oululainen, tuo toinen."
Majoitusmestari pyytää hevosmiestä pysäyttämään. Hän haluaa tietää, kuka oululaisista sai ensimäisenä antaa henkensä suuren asian edestä. Hän kohottaa peitettä vainajan kasvoilta. Ne ovat tutut: Pauli K. lepää siinä kuolleena, mutta niin tyynenä ja rauhallisena.
Papin mieleen valahtaa kuva edellisestä illasta, jolloin hän lähtörukouksen pidettyään kulki rivien ohitse ja jätti pojille hyvästejä. Pauli K. oli seisonut rivissä niin nuorena ja reippaana, silmissään lämmin kiilto, ja pidellyt uljaasti kivääriään. Pappi oli katsahtanut häneen ja nyökäyttänyt ystävällisesti päätään. Pojat olivat lähteneet, Pauli K. heidän mukanaan, ja nyt hän palasi taistelunsa taistelleena.
Papin mieleen muistuu toinenkin kuva. Oli rauhallinen juhlahetki A:n kirkossa. Nuoret sotilaat olivat tulleet Herran pyhää ehtoollista viettämään. Siellä polvistui toisten mukana Pauli K:kin vakavana ja hartaana alttarin ääreen. Nyt hän oli päässyt siihen suureen ehtoollispöytään, jossa Vapahtaja itse taivaallisena isäntänä palvelee omiaan.
Majoitusmestari laskee peitteen nuoren sankarin kasvoille ja paljastaa päänsä. Pappi seuraa hänen esimerkkiään. Hänen mielensä täyttää rauha. Hän on vakuutettu nuoren taistelijan osasta: se on täydellinen lepo.
He jatkavat matkaansa keskustellen hiljaisella äänellä nuoresta vainajasta. Hetken kuluttua tulee taas vastaan hevosmies. Hänkin kuljettaa kaatunutta. Ylikomentaja, majuri S., oli kaatunut aamupäivällä ja nyt viedään hänen ruumistaan Kankaanpäähän, jossa sitä odottaa arkku, vapaussankarin viimeinen ahdas maallinen asunto.
Levottomina palaavat miehet kylään. Päivästä on muodostunutkin oikea veripäivä. Kuinka monta uhria mahtanee vielä tulla, ennenkuin on ilta?
Pappi varsinkin on levoton. Hän ei saa mielestään eilisiltaista kohtausta esikuntatalon pihalla vähää ennen taisteluun lähtöä. Nuori oululainen komppanian varapäällikkö Eino E. ja hän olivat keskustelleet pihalla. Miehistö oli seisonut riveissä taisteluvalmiina. Oli ollut kirkas yö, taivas tähtiä täynnä ja syvä hiljaisuus ympäristössä. Komppanian varapäällikkö oli ollut tavallista vaiteliaampi. Hänellä oli nuori vaimo ja he olivat olleet vasta muutamia kuukausia naimisissa. Nuoresta aviomiehestä oli tuntunut, että tämä oli hänen viimeinen retkensä. Mielen oli vallannut outo aavistus ja hän oli uskonut huolensa papille.