Ja valkoinen arkku kertoi tarinansa.
Hän oli kotoisin sieltä, missä soi tykkien virsi. Hän oli kuullut, kuinka uljaasti nuoret miehet riensivät taisteluun. Hän oli kuullut, kuinka heidän silmänsä säihkyivät ja vartalonsa jännittyi heidän seistessään rinta rintaa vasten vihollisen kanssa. — Ja senkin hän oli kuullut, kuinka mielellään nuoret miehet henkensä antoivat isänmaan edestä.
"Minä kuljetan valkeita vainajia, niitä, joiden ylle puetaan valkeat vaatteet, ja jotka palmunlehvät käsissä kulkevat suureen, valkeaan kaupunkiin."
"Sen kaupungin nimi on taivas ja sen herrana on Jumala."
Sureva nainen tyyntyi. Hän ymmärsi valkoisen arkun kertomuksen. Siellä kulki nyt hänenkin poikansa pitkässä juhlasaatossa porteista sisälle valkeaan, pyhään kaupunkiin.
Ja siunaten laski sureva äiti kätensä valkoiselle arkulle.