(Ulkona tohahtaa tuuli. Elli tulee tuoden puita.)
ELLI (heittää puut hellan eteen). Mihinkä se Kaarina on mennyt?
TIEVAN TOPI (hörppii kahvia huulet pitkällä). Kuka se tietää nuorten tyttöjen reissut.
ELLI (äsähtäen). Ole siinä! (Asettelee pataa tulelle ja puuhaa hellan ääressä.)
(Kalla tulee sylissä suuri puutarakka.)
KALLA. Siellä tulee myrsky. (Heittää puusylyksen lattialle.) Porotunturi on päänsä peittänyt. Se on paha merkki. (Istuu penkille huokasemaan.) Minä olen neljänkymmenen vuoden aikana merkinnyt, että silloin kun Porotunturi päänsä peittää, tulee ryöttä ilma. Siellä heittelee jo lumia. Teillä on hankala mennä.
NIMISMIES. Meidän pitäisi joutua. Kiekerövuoma on paha eksyttämään lumipyryssä.
KALLA. Jo vain. Sinne on moni poika eksynyt ja kiertänyt rengasta tuntikaudet. Entinen pappi, se Kipene, oli kerran jäädä sinne, kun lähti täältä iltamassa Nierivaaraan ajamaan. Minä varoittelin, kun näytti niin uhkaavalta, mutta ei auttanut. Pappi lähti… ja jollen minä olisi lähtenyt perään, niin sinne olisi jäänyt… pappi.
(Ulkona tohtaa tuuli voimakkaammin.)
PASTORI. Meidän pitää kiirehtiä. Kunhan tulisivat ne porot.