Muistelen, että minussa silloin jostain syystä kiehahti harmi tuon alituisen Tolstoin esille vetämisen vuoksi. Enkä siksi kyennyt tavalliseen tapaan kääntämään leikiksi koko kysymystä. Ja kun vielä näin, että kaikki muutkin odottivat minulta totista vastausta, en juuri muuta voinut kuin vastata. Mutta ettei ainakaan pitempää keskustelua syntyisi, tahdoin heti ensi alussa panna parastani. Senvuoksi valitsin vaikuttavimman äänenpainon, minkä vaan osasin. Ja minulla oli varastossani yksi semmoinen, jota olin monta kertaa menestyksellä käyttänyt. Siinä puhkee kukkaan koko minun juriidillinen olentoni. Tämä ääni ilmaisee ensiksikin kummastusta vastapuhujan ajatusjuoksun lapsellisuuteen. Äänessä on jotain tahallista epävarmuutta ikäänkuin hakisi mahdollisimman kohteliasta lausumatapaa, jolla voisi nimittää toisen järjettömyyttä. Ja se antaa samalla tuntea takanaan kirjanoppineen painavaa ylemmyyttä, jonka on puhuessa vaan senvuoksi miettiminen, että hän puhuu maallikon kanssa, joka ei ymmärrä tieteellisiä käsitteitä eikä esitystapaa ja tekee välttämättömäksi lausua ajatuksen yleistajuisessa muodossa.
—Mutta mamma, sanoin minä tämmöisellä äänellä,—minä en oikein käsitä —tahdotko siis todellakin sanoa, mitä sanot, se on: että ihmisen on antaminen pahalle täydet ohjat?
—Ei, sanoi äiti, ja jo nyt tuntui hänen vastauksessaan minun ääneni vaikutus.—Tarkoitus, sanoi hän, on vaan, että ihmisen ei ole vastustaminen pahaa väkivallalla eli pahalla.
—Ei väkivallalla, vaan kuinka?
—No kaikilla muilla keinoilla.
—Se on: kauniilla puheilla ja varoituksilla? Mutta niitä voi luullakseni ajatella tapauksia, jolloin kaikki puheet ja varoitukset ovat turhat. Raivostunut pahantekijä esimerkiksi ei kuule ääntäsi; taikka olet huomannut pahanteon niin myöhään, ettei ole enää aikaa varoituksiin.—
—Niin, en tiedä noissa kohdissa, sanoi äiti torjuen minun ansojani avonaisella kädellä.—Minä ihailen tuota oppia yleisenä periaatteena. Tiedän, että jos sitä seuraisimme, niin pahasta pääsisimme.
—Periaate on kelpaamaton, joka ei ehdottomasti sovellu jokaiseen niistä yksityiskohdista, jotka sen piiriin kuuluvat. Eikö niin?
—No niin, olkoon, sanoi äiti päättäväisesti hetken mietittyään,—minä väitän, että se soveltuukin.
—Sinä siis, periaatteen kannalta, et liikauta sormeasi, vaikka olisit tilaisuudessa pienellä väkivallalla pelastamaan lapsenlapsesi petomaisen murhaajan käsistä?