Yhä ja yhä samana.
Me olemme koko ikämme puuhanneet omissa tarkoituksissamme, toteuttaaksemme vaan oman tahtomme. Me olemme rakentaneet itsellemme tulevaisuuden, olemme tahtoneet ylentää itsemme niin monen nähtäväksi kuin mahdollista, olemme aikoneet koota itsellemme tavaraa ja aikaa myöten rikastua.
Ja nyt kohtaa meitä yhtäkkiä uusi oppi: Elääksenne teidän on tekeminen teidän Isänne tahto, joka on taivaissa, eikä omaanne.
Eikö ole mitään keskitietä, jonka voisi valita pelastuakseen äärimmäisyyksistä?
»Ei kenkään voi palvella kahta herraa: sillä taikka hän tätä vihaa, ja toista rakastaa: taikka hän tähän suostuu, ja toisen ylenkatsoo. Ette voi palvella Jumalata ja mammonata.»
Mitä merkitsevät meille nämä sanat?
Jos me rakennamme tulevaisuuttamme, emmekö silloin voi palvella Jumalata? Emmekö voi rukoilla Jumalan apua omia tarkoituksiamme varten? Emmekö voi pyytää Jumalalta tarkkuutta, ahkeruutta, kärsivällisyyttä, hyvyyttä, jos huomaamme, ettemme ilman näitä ominaisuuksia voi omia tarkoituksiamme saavuttaa? Eikö tuhannet ihmiset tänäkin päivänä tavoittele omaa menestystänsä, otsa hiessä puuhaa asioitansa, mutta samalla myöskin palvele Jumalaa ja notkistetuin polvin rukoile hänen siunausta pyrinnöillensä?
Järkähtämätön vastaus kuuluu: Te ette voi palvella yhtaikaa Jumalata ja mammonata.
Selitys onkin aivan käsillä:
Yhtä vähän kuin orja palvelee herraansa sillä, että pyytää häneltä jotakin, yhtä vähän ihminen palvelee Jumalaa sillä, että notkistaa polvensa hänen edessään ja rukoilee häntä.