—Paha vaan, että hän tahtoo olla vähän liian kallis.
—No, olihan toisia asianajajia, saattoihan kääntyä niiden puoleen, jos
Kröijer tuntui liian kalliilta. Eihän ollut mitään pakkoa valita häntä.
Mutta eipäs vaan muut kelvanneet!
—Tjah! Kröijer ei aina innostunut, ja—valitettavasti kyllä—silloin saattoi asia mennä myttyyn häneltä yhtä helposti kuin jokaiselta muulta. Kröijer oli hyvä ainoastaan silloin kuin hän innostui.
Nuorempi alkoi vähän kiivastua.
—Onhan luonnollista, että asianajaja panee enin huomiota ja tuhlaa voimaa semmoisiin juttuihin, joiden voittaminen hänelle on tärkein.
—Mutta silloin nousee ehdottomasti kysymys siitä, mitä juttua hän pitää tärkeimpänä. Tietysti sitä, josta hänelle enin maksetaan, vai kuinka?
Nuorempi herra, joka nähtävästi oli ja tahtoi olla Kröijerin läheinen tuttu, ei tiennyt kuinka osottaisi halveksimistaan tuommoiselle otaksumiselle.
—Kröijer ei ole mikään asianajaja, sanan tavallisessa merkityksessä, sanoi hän. Hän on ennen kaikkea poliitikeri ja hän on semmoisena arvosteltava. Hänellä on suuria tarkoitusperiä valtiollisessa suhteessa. Hän tahtoo vaan saada jalansijaa ja merkitystä rahamaailmassa, jotta sitten voisi käyttää valtaansa aatteen palvelukseen.
Mutta vanhempi herra oli kerran päässyt kriitilliselle kannalleen, ja hän tahtoi siinä pysyä.
—Poliitinen merkitys? Poliitinen merkitys, mitä varten se on tarpeen? Se on, tiedänmä, juuri rahan vuoksi tarpeen! Rahoja tarvitaan poliitista merkitystä varten, mutta poliitista merkitystä rahoja varten,—siinä koko juttu.