Mutta ole kuitenkin rauhassa. Ei yksikään sielu ole nähnyt, mitä minussa liikkuu,—minä en ole hetkeksikään ilmaissut itseäni. Ja sen verran minussa lienee voimaa, etten tee mitään tunteitteni vallassa.
Kirjoita ensi tilassa.
Poikasi——.
Toinen, myöhempi kirje, päivätty vaan muutama viikko ennen hänen kuolemaansa, oli näin kuuluva:
Rakas äiti!
Kiitän kirjeestäsi, rakas äiti. Saatoin arvata, että tulisit käyttämään tätä tilaisuutta kääntääksesi minut sinun uskosi lapseksi. Jos tahdoit valita semmoisen hetken, jolloin minä olen enin särjetty, niin et olisi voinut parempaa valita. Mutta jos olet myöskin luullut voivasi nyt minuun paraiten vaikuttaa, niin olet erehtynyt. Sillä sinun yrityksesi nyt niinkuin aina ennenkin on jäänyt seurauksia vaille. Anna anteeksi, mutta niin se on, sille en voi mitään.
Kuitenkin tahdon minä tällä kertaa, niin paljon kuin väsymykseni sallii, vastata sinun kirjeeseesi, ja vastoin tavallisuutta kajota tuohon kysymykseen. (Pyydän sinua välttämättä polttamaan tämä kirje, heti luettuani, ettei se suinkaan joutuisi kenenkään syrjäisen nähtäväksi).
Mitä nyt ensiksikin tulee minun käsitykseeni korkeimmasta olennosta, niin täytyy minun sanoa, etten voi häntä ajatella, niinkuin sinä, jossakin taivaissa asuvaksi, personalliseksi olennoksi, jonka tahdosta ihmisellä semmoisenaan olisi välitön tieto. Minä luulen, että meillä on oikein käsitys Jumalasta silloin, kuin emme ollenkaan koeta tehdä itsellemme tiliä siitä, mitä, missä ja millainen hän on, vaan ainoastaan ankarasti pysymme velvollisuuksissamme. Velvollisuuden tunto, se on sama kuin Jumalan tahdon tunto. Mutta ei suinkaan välitön, vaan ainoastaan välillinen tunto. Sillä velvollisuuksia synnyttävät ihmiselle ainoastaan ihmiset. Velvollisuuksia voi ihminen tuntea ainoastaan silloin, kuin hän on jossakin yhdyskunnassa muiden ihmisten kanssa. Jos taas ajattelemme ihmistä erakkona esimerkiksi jossakin ihmisettömässä saaressa, niin hänellä ei voi olla olemassa mitään Jumalaa eikä Jumalan tahtoa, koska hänellä ei voi olla olemassa mitään velvollisuuksia ketään kohtaan.
Se korkein yhdyskunta, jonka tahto on äärimmäinen normi yksityiselle ihmiselle, on kansa.
Ja sen tahdon täyttäminen antaa elämää ja elämän merkitystä kaikille. Kansan tahto, se on Jumalan tahto. Se, joka täyttää kansan tahtoa, se täyttää korkeinta tahtoa. Tämmöisenä on Jumalan tahto jokaiselle avoinna. Ja ainoastaan näin välillisesti, kansansa tahtona, voi yksityinen Jumalan tahtoa tuntea.