Pappi oli vuosikymmenien kuluessa kaikessa hiljaisuudessa kulkenut ristiäisissä, milloin kaupungin perheissä syntyi pienokaisia. Se oli niin hauskaa ja niin kodikkaan suloista sekä hänelle että vanhemmille. Kun sanottiin: "siinä tai siinä talossa on ristiäiset", oli tässä uutisessa sitäpaitsi aina jotakin yhteistä koko kaupungille. Synnytys oli kestänyt puolitoista vuorokautta;—hänellä oli ollut hirmuiset tuskat;—nousi ylös jo neljäntenä päivänä;—lapsi painaa 12 naulaa,—ja niin edespäin, ja vanhemmilla puolestaan hauska puuha kummeista, ristiäisvaatteista,—ja vihdoin tuo juhlallinen hetki, mielenjännitys ja pelko huutaisiko pienokainen papin sylissä vai ei, ja liikutus, kun vihdoin kuuluivat sanat: nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen!
Mutta uusilla tulokkailla oli ihan uudet käsitteet kasteen merkityksestä.
Se oli heillä uuden syntymisen peso, johon täysikäisen ihmisen piti vapaaehtoisesti tulla läpikäytyänsä katumuksen ja parannuksen ankarat sieluntäristykset. Kaste oli kuoleminen maailmalle ja syntyminen Jeesukselle, syntyminen uuteen elämään Jumalan teillä.
—Ihmiset, ihmiset, te olette pelastetut! Ymmärtäkää mitä se on: te olette pelastetut!
Ja taas heidän sanansa vaikuttivat sydämmiin niinkuin ei koskaan olisi ennen kuultu, että ihmiset voivat olla pelastettuja.
Innoissaan he kesken saarnaansa saattoivat juosta veteen huutaen luoksensa pelastuneita sieluja ja kastaen heitä omaan uskoonsa.
Taivaan valtakunta oli lähestynyt. Uusi elämä oli tullut. Halleluja!
Erittäinkin oli kokouksen loppuaikoina innostus noussut ylimmilleen.
Heidän johtajansa olivat nyt saarnanneet useita päiviä peräkkäin, pitäneet yhteisiä keskusteluja, laulaneet ja rukoilleet aamusta iltaan. Ja vihdoin lähestyi viimeinen päivä, jolloin suuri pyhityskokous oli pidettävä.
Jotakin suurta ja erinomaista odottivat he silloin tapahtuvaksi. He kuiskuttelivat keskenään salamyhkäisesti, puhuessaan omista keskinäisistä asioistaan, ja useiden silmissä paistoi autuaallisen toivon säde. Mitä he puhuivat ja mitä odottivat, siitä nyt eivät syrjäiset saaneet mitään tietää,—ainoastaan ne, jotka jo vaelsivat pyhityksen tietä.