Silloin Friida pysähtyi ja autuaallinen loiste välähti hetkeksi hänen kasvoissansa.
—Niin, niin, missä minä taistelen, siellä Herra voittaa minun puolestani—viimeisellä hetkellä!
Ja taas he alkoivat astua kiireemmästi.
Hetken kuluttua he tulivat rannalle, mistä soudetaan virran yli, ja koputtivat venemiehen pienen kojun ovelle.
Ukko tuli ulos, katsahti heihin, ja sanaakaan sanomatta meni lykkäämään venettä vesille. Sitten hän pani piippuun ja istui soututuhdolle.
Kun Friida, Beeda ja Agnes astuivat veneeseen, naurahti ukko partaansa.
—Korjatkaa tyystin liepeenne, fröökinät, nyt on kova virta, sanoi hän ja työnsi veneen voimakkaasti ulos.
—Minne te soudatte, ukko? meidänhän pitää tuonne suoraan vastaiselle rannalle, sanoi Agnes, joka oli nähtävästi säikähtynyt venemiehen varotuksesta.
Mutta kuulematta tätä kysymystä ukko näytti vaan soutavan melkeen suoraan vasten virtaa. Voimakkaasti hän tosin veteli, katseli silloin tällöin pyörteitä, mutta veneessä olijat eivät voineet huomata, että hänen ahavoittuneet kasvonsa hetkeksikään olisivat kadottaneet niihin kuuluvaa tyyneyttä, ja se selvitti arimmallekin, ettei tässä ollut mistään vaarasta kysymys, korkeintaan vaan siitä, miten pääsisi vähimmällä soudulla.
Vasta sitten kuin oli tultu yli keskiväylän, vastasi hän tehtyyn kysymykseen.