Fanny rupesi kerran Heikin kanssa kahdenkesken ollessaan puhumaan samasta asiasta.
Hän ei aavistanut minkä syvän ironian hänen pyyntönsä sisälsi Heikille ja että se haavoitti ihan sydämeen asti. Fanny ei tiennyt mitä pyysi. Ei tiennyt, että se oli sitä toista elämää, sitä, joka on ulkoapäin näkymätön, mutta itsessään sisältää loppumatonta valoa ja muuttaa satunnaisen ihmiselämän ikuisuudeksi. Eikä tiennyt, että Heikki juuri oli tämän elämän jättänyt ja mateli nyt hänen edessään, hänen rakkauttaan tavoitellen!
Mutta eniten Heikki varoi ilmaisemasta, mitä tunteita hänellä oli
Fannyä kohtaan. Ei kukaan saanut aavistaakaan mitään sellaista.
Ainoastaan Fanny itse oli nähtävästi huomannut kaikki tyynni. Mutta ikäänkuin jostakin säälistä Heikkiä kohtaan piti hänkin tyystin salassa tämän heidän välillänsä vallitsevan tietämyksen. Silloin vain, kun Heikki yksin oli näkijänä, osoitti hän selvää kylmyyttä. Muulloin hän saattoi olla ystävällinen, jopa helläkin.
Siinä se juuri oli Heikille koko vaikeus: ymmärtää, milloin Fanny tarkoitti, niinkuin olisi ollut vain kahden kesken Heikin kanssa, ja milloin hän vain siksi oli iloinen ja ystävällinen, että muita oli samassa seurassa.—Toisinaan tuntui kuin olisi Fanny ihan selvään osoittanut hellyyttä, ihan kuin vain sen heidän salaisen ymmärryksensä perustuksella, vain heidän keskensä. Mutta kun Heikki päästäkseen varmuuteen koetti saada vieläkin selvempää osoitusta, kohtasi hän Fannyn puolelta melkein loukkaavaa kylmyyttä.
Kesän tultua Heikki pyydettiin kotiopettajaksi heidän luokseen maalle perheen nuorimpia lapsia avustamaan.
Ja siellä maalla oli Fanny hyvin altis ystävyyteen. Häntä ei olisi voinut tuntea samaksi ihmiseksi. Hän oli melkein rajattoman avoin ja luottavainen.
Mutta kun tuon ihanan kesän jälkeen jälleeen muutettiin kaupunkiin, oli kaikki kuin pois puhallettu. Fanny osoitti täällä melkein selvää hermostumista Heikin seurassa,—aivan kuin olisi kärsinyt siitä, etteivät Heikin tunteet rajoittuneet tavalliseen ystävyyteen, jota vastaan hänellä ei kyllä mitään olisi ollut. Kun tämä oli Heikille mahdotonta, teki Fanny kokokäänteen, alkoi karttaa hänen seuraansa ja erittäinkin tapaamista kahden kesken.
Eläessään vielä omissa entisissä tulevaisuudentuumissaan Heikki oli monesti nauranut niitä aikamiehiä, jotka rakastuneina saattoivat jättää kaikki totisemmat harrastuksensa, myydä ikäänkuin koko entisyytensä jonkun tyttöletukan tähden.
Nyt hän oli itse kaikissa suhteissa noiden järjettömien kaltainen.