Oli tuulinen ja sateinen syys-ilta, kun Heikki koputti Ollin ovelle suuren kivimuurin neljänteen kerrokseen.
Olli aukaisi melkein samassa kun Heikki oli koputtanut, sillä hän itse oli juuri ulos lähtemässä.
—Heikkikö sinä olet? sanoi Olli peräytyen kummastuksesta pari askelta.
—Niinkuin näet. Asutko yksin?
—Tulehan sisälle—no, terve mieheen, Heikki! Mistä sinä kapsäkkinesi?
—Maalta, kotiopettajan toimesta.—Otatko minut täksi yöksi?
—Tuohonko sohvalle? Taikka kyllähän minäkin siinä;—saat sinä sängynkin, jos niikseen tulee.
Hän riisui päällystakkinsa ja auttoi Heikkiä järjestämään kamssujansa.
Yhtä ja toista otettiin kapsäkistä ja ripustettiin nauloihin.
He herkesivät molemmat puhumattomiksi kuin sopimuksesta. Olli kuitenkin yhä tarkasteli Heikkiä ja sanoi vihdoin:
—Kuule sinä, Heikki,—ethän liene sairas?—ja tavoitteli valtasuonta.