Kaikki hajonneet muistot entisiltä ajoilta piti koota, kaikki rohkeimmat ajatukset, kaikki voimakkaimmat lauseet, jotka kehoittivat uhraukseen ja alistumiseen. Niitä oli muistossa vielä paljon. Ne olivat nyt vain kaikki sanoja, kun taas ne silloin vuotivat kuin elävästä hengen lähteestä. Piti valehdella, että ne tulevat sydämestä.
Ja kun puhe sitten oli valmis, tiesi hän jo, että hän oli voittanut pahimman vastuksen.
Mutta juhlapäivän iltana hän joi Ollin kanssa punssia. Ja kun puheenpidon aika tuli, nousi hän kylmänä ja rauhallisena puhujalavalle. Ujous oli aivan paennut. Jonkin lauseen perästä oli ääni vakaantunut. Hänen liikkeisiinsä oli tullut jotakin outoa vapautta. Niissä oli kuin jotakin Artturilta otettua. Hän tunsi, että häntä kuunnellaan. Ja hän nosti äänenpainonsa luonnottomiin. Viimeisiä sanoja sanoessaan vapisi hän innostuksesta. Korkealle kohottaen lasinsa hän vihdoin huusi eläköötä Isänmaalle. Ja siihen yhtyi juhlaväki kuin yhdestä suusta. Kun hän sitten astui alas puhujalavalta ja kulki väkijoukon läpi, tunsi hän kuinka ihmiset häntä katsoivat ja kyselivät toisiltaan hänen nimeänsä.
Sisähuoneen ovensuussa oli Fanny. Hän pysäytti Heikin puhutellakseen häntä. Heikki puhutteli Fannyä niinkuin olisi jo vuosikausia vierinyt siitä heidän keskeisestään tapauksesta,—niinkuin hän puolestaan olisi sen joko unohtanut tai antanut anteeksi.—Fanny punastui usein puhuessaan. Ja kun hän punastui, niin ihojauhe näytti kuin irtautuvan hänen ihostaan.——
Heikki oli hänet kokonaan voittanut,—ihan kuin olisi voinut kietoa sormensa ympäri——
Olli, joka seisoi lähellä ja huomasi heidän keskustelunsa, otti Heikkiä kädestä, kun Heikki jätti Fannyn.
—Hän on sinun! sanoi Olli varmalla voitonriemulla, ja hänen silmänsä kiilsivät ilosta ja punssista, jota oli juonut enemmän kuin kylläksi. Ja saatuaan Heikin ravintolan puolelle istutetuksi viereensä hän toivotti ihan totisena onnea. Hän kehui puhetta ja riemuitsi suuresta menestyksestä.
Aivan kuin hän olisi unohtanut kaikki pilkkansa ja entiset ilkkumisensa, jolla aina leimasi isänmaallisen innostuksen.
Mutta varmaan hän nytkin välitti viis kaikista isänmaista. Hän iloitsi vain siitä, että Heikki oli edullisesti esiintynyt. Ja jos isänmaa saattoi tämmöistä etua tuottaa, niin silloin siitä kyllä voi puhua ja eläköötä huutaa ja innostua.
Ja siellä oli sitten paljon muita, jotka tahtoivat tutustua Heikkiin, ja entisiä tuttuja, jotka kaikki kokoontuivat samaan pöytään ja istuivat juomaan. Heikkiä heidän kaikki maljansa tarkoittivat ja heidän katseensa ja puheensa.