Virallisen osan päätyttä kokoontuivat jäljelle jääneet ravintolaan. Siellä istuttiin pitkien pöytien ääreen vasta laitettujen boolien ympärille. Juhlan jälkinäytelmä oli vielä jäljellä, puheet pitämättä nuorison omille johtajille, juhlatoimikunnalle, tovereille ym.
Kaikki nämä puheet otettiin vastaan yhä yltyvin innoin ja yhä mieluisammin.
Jokainen johtajista oli pitänyt puheensa, paitsi Antti, joka oli yhä ollut keskusteluissa Heikin isän kanssa. Vihdoin he olivat eronneet, ja Vuorela oli lähtenyt kotiinsa.
Antti tuli muitten seuraan ja—kaikesta päättäen:—he olivat puhuneet juuri Heikistä!
Hän kääntyi kohta Heikin puoleen täytettyään lasinsa reunoja myöten.
—Minä olen puhunut isäsi kanssa sinusta. No sinähän aiot jättää yliopiston ja ruveta maanviljelijäksi?—Epäilemättä teet siinä hyvin jalosti. Odota, saat kohta kuulla! Minä en ole vielä pitänyt puhetta.
Ja ennenkuin Heikki ennätti mitään vastata, oli toinen jo kilistänyt lasillansa boolimaljan reunaan.
—Hyvät herrat!——
Häntä tahtoivat kaikki kuulla.
—Meidän joukossamme on eräs toveri, joka on ehkä vielä suurelle osalle läsnäolevista verraten vähän tuttu, mutta sitä paremmin tuttu häneen välittömästi liittyvässä toveripiirissä.—Hyvät herrat! Se on mies, josta hänen toverinsa ovat oikeutetut toivomaan mitä suurimpia, sanalla sanoen, mies, joka kuuluu "siihen riveiltään yhä taajenevaan kantajoukkoon ylioppilaskunnan nousevassa sukupolvessa, joka on kerran paneva koko programmin toimeen"——