Tulkaa siis tänne kaikki, tulkaa vapaakirkolliset, tulkaa babtistit, metodistit, pelastusarmeija, tulkaa laestaadiolaiset, tulkaa kaikki kerettiläiset; kaikki lahkot, joita olemme tähän asti vainonneet. Tulkaa tekin teosoofit, jotka olette saarnanneet nurkissa. Tulkaa vaikka tekin anarkistit ja antikristukset, joita sanotaan tolstoilaisiksi, joiden oppi-isän me olemme erottaneet kirkon yhteydestä ja jonka ruumiille me emme ole suoneet haudan siunausta.
Tulkaa kaikki. Me avaamme teille kirkot selko selälleen. Sekä pyhänä että arkena olkoot ovet auki ja jokainen saa tulla ja mennä mielin määrin. Milloin hyvänsä saatte hakea täältä lohdullista ja rauhaa, kuunnellen omia puhujianne. Saatte vapaasti soitella uruillamme, saatte laulaa omia laulujanne, saatte tuoda tänne korkeimman taiteenne tuotteita kaiken kansan ihailtaviksi. Kirkko olkoon tästä päivästä teidän. Tulkaa!
Näin puhuu pappien omatunto. Emme saa siis heitäkään vihata, vaan on meidän toivominen, että heistäkin vielä tulee veljiämme ja että he tuhlaajapojan tavoin vielä palaavat Isän taloon.
Ja kohta on sama omantunnon ääni kajahtava muuallakin kuin vain näissä Helsingin kirkoissa. Se on kuuluva myöskin noissa lukemattomissa maan kirkoissa, jotka vehreiden tantereiden ympäröiminä seisovat kukin pitäjänsä keskellä. Se on leviävä vieläkin laajemmalle. Se on leviävä Venäjälle, Saksaan, Ranskaan, yli koko maailman, kaikkialla nostaen vanhan, tutun, vaikkakin unohtuneen huudon: Tehkää parannus, sillä Jumalan valtakunta on lähestynyt!
Eikä kukaan tarvitse sanoa, että maailma paranee vasta silloin kun olemme tehneet parannuksen ja tulleet täydellisiksi niinkuin taivaallinen isämme täydellinen on. Ei. Ennenkuin olemme vielä ehtineet tulla eilistä paremmiksi, voi maailma olla parantunut, sillä maailmanparannus riippuu vain siitä suunnasta, mihin päin olemme kääntyneet. Mutta suunta riippuu yksistään uskosta. Ja uskonmuutos tapahtuu silmänräpäyksessä. Se voi kokonaisissa kansoissakin tapahtua niinkuin salaman välähdys, joka valaisee yhtaikaa sekä taivaat että maat.
Sillä eihän tämä usko ole muuta kuin usko omaan veljeyteemme, joka kerrankin vapautukoon näkyväisten hallitsijain mielivallasta, — usko Isään, jonka nimi olkoon pyhitetty kaiken muun ylitse, jonka valtakunta on tässä elävässä nykyisyydessä, tämän nykyisyyden iankaikkisuudessa, jonka tahto siis tapahtukoon tämän maan päällä niinkuin se tapahtuu kaikkialla taivaissa, joka antaa meille jokapäiväisen leipämme kenenkään tarvitsematta varata erikseen itselleen, joka ei tiedä mistään synneistä eikä rangaistuksista, kunhan me vain itse emme vaadi rangaistusta velvollisillemme, joka vapauttakoon meidät kerrankin kaikista vallanpyyteistä ja päästäköön meidät voiman ja kunnian tavoitteluista. Sillä Isän yksin on valta, voima ja kunnia iankaikkisesti.