Mihin asemaan kukin paikkakunnan asukkaista siis tulee, sittenkuin asiat ovat tällä tavalla järjestetyt?
Ensiksikin: se rikas maanomistaja, joka enimmän aikansa oleskelee ulkomailla ja jolla on suuria viljelemättömiä aloja hallussaan, tietysti heti huomaa epäedulliseksi pitää hallussaan viljelemätöntä maata, jota hän on tähän asti saanut pitää verosta niin hyvin kuin kokonaan vapaana. Nyt ei enää kannata pitää hallussaan viljelemätöntä maata, koska siitä saa maksaa aivan saman veron kuin viljellystäkin. Syntyy siis viljelyspakko. Hänen täytyy joko viljellä erämaitansa taikka luopua niistä. Sellainen viljelyspakko on luonnollinen, eikä mikään keinoteltu.
Toiseksi: mihin asemaan tulevat tilalliset, joilla on paljon viljeltyä maata mutta vähän viljelemätöntä? Heidän asemansa pysyisi muuten verojen puolesta jotenkin ennallaan. Mutta kun maattoman väestön asema parantuisi, niin sen seurauksena olisi vieraiden työvoimien kallistuminen, ja silloin tilalliset näkisivät parhaaksi supistaa maa-alueitansa ja viljellä pienempiä aloja väkiperäisemmin, jolloin he pääsisivät myös entistä pienemmillä veroilla.
Kolmanneksi vihdoin: mistä syystä maattoman väestön tila parantuisi? Se parantuisi sen vuoksi, että saisi haltuunsa ne maat, jotka suurtilallinen ja keskinkertainen tilallinen olivat jättäneet. Maan saanti olisi sitäkin runsaampi, koska suurtilalliset luultavasti kokonaan luopuisivat maan omistuksesta, ja sen he tekisivät senvuoksi, että kukaan ei rupeisi entisillä ehdoilla yksityiseltä maata vuokraamaan, kun olisi saatavana maata ainoastaan veroa vastaan yhteiskunnalle. Itse asiassa kaikki maan hallussa pitäminen kadottaisi omistusoikeuden luonteen ja muuttuisi vuokraoikeudeksi, jossa vuokran antajana esiintyisi yhteiskunta eikä enää personallinen mielivalta, eli kävisi juuri niinkuin torppari- ja muu maaton väestö on aina haaveksinut.
Mitä siis nyt olisi tehtävä yleensä ja mitä Laukon lakkolaisiin nähden erittäin?
Tietysti voi Henry Georgen ehdotusta vastaan muistuttaa samaa kuin kaikkia muitakin, nimittäin, että se kyllä olisi hyvä, jos vaan olisi mahdollisuuksia saada se toteutetuksi. Ja totta onkin, että asia näyttäisi epätoivoiselta, jos pitäisi odottaa milloin maata ja muita luonnonrikkauksia anastaneet luokat siihen suostuisivat. Sillä, kuten alussa huomautimme varallisuuden epätasainen jakautuminen perustuu tähän anastukseen. Jos siis rikkaat suostuisivat toteuttamaan Henry Georgen ehdotusta yhtenäisestä maa-arvoverosta, niin he sillä suostuisivat luopumaan valta-asemastaan. Mutta kaikki sotajoukot, kaikki tykistöt, kuularuiskut, linnotukset, pansarilaivat ovat olemassa juuri suojellakseen tuota ravintolähteiden yksinomaista anastusta; voipipa sanoa, ettei sotalaitoksen ylläpitämisestä mikään kansa voi päästä niinkauvan kuin sen yhteiskuntarakennus perustuu maaperän yksityiseen omistamisoikeuteen. Näemme jokapäivä esimerkkiä siitä, kuinka äärettömän tärkeänä valtaluokat juuri tätä ravintolähteiden omistusoikeutta pitävät, he kun ovat valmiit mestauttamaan tai tyrmiin heittämään puolet yhteiskuntaa, entiset ystävänsä, parhaat neronsa, kaikki, mikä kansassa on jaloa ja vapautta rakastavaa, jos vaan hienoinkin epäluulon varjo lankeaa, että jotakin on tekeillä tuota omistusoikeutta vastaan. Ja kun niin kerran on, niin tahtovatpa todella kadottaa merkityksensä kaikki parannusehdotukset, jotka perustuvat odotettuihin myönnytyksiin siltä taholta ja siinä asiassa.
Äskettäin — tänä syksynä — kysyi muuan Leo Tolstoin läheinen ystävä iäkkäältä vanhukselta, joka, kuten tunnettu, on voimakkaasti kannattanut Henry Georgen yhtenäisen maa-arvoveron aatetta, miten hän luulee tämän aatteen voivan tulla toteutumaan, kun hän ei kumminkaan usko mihinkään valtakunnan duumiin eikä parlamentteihin. Tolstoi, tuo suuri kaikkien ihmisten ystävä, vastasi: "Se on totta, teoriassa en usko, mutta sittenkin sanon: kenties se voi mennä sitäkin tietä, kenties!" — Oli lausunut sen äänellä, joka pannen suurinta painoa sanalle kenties, osotti hänessä vieläkin elävän kaukaista toivoa, että se luokka, johon hän on itse kuulunut ja jonka täytyy paremmin kuin minkään muun luokan voida ymmärtää valtansa riippuvan yksinkertaisesti vaan ihmiskunnan yhteisen ravintolähteen anastamisesta, sittenkin vihdoin taipuu ja tekee tehtävänsä. Se on kaikissa tapauksissa Tolstoin uskonnolliselta kannalta katsoen tämän luokan ainoa tosi tehtävä, sen ainoa tie totuuteen ja elämään.
Tällä ei tietysti ole suinkaan sanottu, että köyhälistön pitäisi jäädä odottamaan milloin moinen mielenmuutos yläluokassa sattuu. Löytyy muitakin mahdollisuuksia aatteen toteutumiseen.
Muuan mahdollisuus voisi esimerkiksi olla siinä, että sosialidemokraatinen puolue, joka on valtiollisessa elämässä ottanut erikoisesti ajaakseen myös maalaisköyhälistön asiaa, poistaisi ohjelmastaan asteettaisen tuloveron, joka ei maalaisoloihin sovi, ja sen sijaan ottaisi ohjelmaansa yhtenäisen maa-arvo veron, ajaakseen sen perille silloinkuin tämä puolue saavuttaa ratkaisevan enemmistön ja jolloin kuitenkin ulkonaiset syyt sitä vielä estävät ihannevaltion välittömästä toteuttamisesta. Henry Georgen aate ei vastaa täydelleen sosialisen ihannevaltion edellyttämää järjestystä. Tämä ihannevaltio kyllä niinkuin Georgenkin aate edellyttää, että kaikki maa joutuisi valtion eli yhteisön omaksi, mutta ihannevaltion mukaan maa ei tulisi yksityisten vuokrattavaksi valtiolta, kuten Georgella, vaan valtio esiintyisi myöskin maalla työn teettäjänä, niinkuin on ajateltu sen asemaa teollisuuden alalla kaupungeissa. Maanviljelys ihannevaltiossa olisi siis suurviljelystä mitä laajimmassa merkityksessä, jota vastoin Georgen ehdotuksen mukaan maa näyttäisi jakautuvan yksityisten perhekuntien kesken. Vastakohta ei kuitenkaan ole niin suuri kuin ensi katsaukselta näyttäisi. Sillä, maan jouduttua Georgen esittämällä tavalla vapaaksi, on luultavaa, että itsenäistyneet perhekunnat kokoontuisivat jälleen asumaan kyläkunnittain ja että alkunsa saisi heidän yhteisten etujensa synnyttämä suuremmoinen kooperatiivinen liike, jonka johtavaksi keskukseksi hyvinkin voidaan ajatella koko maata käsittävää yhteisöä eli valtiota.
Mutta olkoon nyt niinkin, että Georgenkin ehdotus sosialisen ihannevaltion rinnalla olisi katsottava ainoastaan paikkausparannukseksi. Eihän sen seikan pitäisi estää ottamasta sitä ohjelmaan. Ovathan nuo ohjelmaan otetut ehdotukset viljelyspakosta ja asteettaisesta tuloverosta myöskin pelkkiä tunnustettuja paikkaustoimenpiteitä, mikäli niitä kapitalistiyhteiskuntaan sovitetaan.