Lähin tarjona oleva, monessa tapauksessa hyvinkin mahdollinen keino päästä vuokraamasta maata yksityiseltä ja kuitenkin pysyä vuokraajan asemassa tarvitsematta tätä maata omakseen lunastaa, on liittyminen sellaisiin maanviljelysosuuskuntiin, jossa osuuskunta tulee maan omistajaksi ja sen jäsenet tämän maan eri osien vuokraajiksi. Vuokraajan tulee siis vuokramaksuna suorittaa osuutensa 1) tilan ostohinnan korkoihin, 2) tilan kruunun, kunnan ja kirkon veroihin. Sanokaamme että tämä suoritus vastaa keskimäärin niitä veroja, joita maanomistajat tavallisuudessa torppareiltaan vaativat. Silloin on vuokraajan taloudellinen asema tosin sama kuin ennenkin, mutta hän on vapaa personallisesta maanisännästä, hänen veronsa ei nouse ja hänen lapsensa perivät vuokraoikeuden.
Sellaisten osuuskuntain perustamiseen pitäisi vapaamielisen hallituksen myöntää varoja, niinkuin se nyt myöntää lainoja torppariyhdyskunnille, jotka sitoutuvat lunastamaan valtion välityksellä ostetun maan vähitellen omakseen. Vapaamielisen hallituksen pitäisi se tehdä, koska se sisältää rauhallisen ratkaisun levottomuuksia uhkaavassa taistelussa maanomistajain ja maattomien välillä eli yhteiskunnan kaikkein kipeimmässä kysymyksessä.
Mutta vaikkei hallitus myöntäisikään tällaisille osuuskunnille pysyviä lainoja, niin on niiden syntyminen sittenkin mahdollista. Se käteinen osa kauppasummasta, mikä paitsi kiinnityslainaa tilan ostossa tavallisesti tulee kysymykseen, voidaan hyvin monessa tapauksessa saada kokoon siten, että varakkaammat osuuskuntaan liittyvistä torppareista antavat varansa lainana omalle osuuskunnalleen.
Lähemmin määritellen on tässä tarkotettu osuuskunta seuraavanlaiseksi: Osuuskunta käyttää maitansa antamalla niitä vuokralle omille jäsenilleen. Jokaisella perheellä on yksi osuus, eikä useampia osuuksia samalla jäsenellä saa olla. Myöskään ei vuokrata voi yksi jäsen enempää maata kuin mikä maanviljelykseen käytettynä työmiesperheen kunnolleen elättää. Vuokrat lasketaan ainoastaan vuokratun maa-alan suuruuden, hedelmällisyyden, luonnonrikkauksien ja aseman edullisuuden, mutta ei maahan pannun työn ja parannusten mukaan. Useampien halutessa vuokrata samaa maa-alaa se annetaan sille osakkaalle, joka korkeampaa maaperävuokraa tarjoo. Vuokramaksujen tarkistus tapahtuu sovittujen ajanjaksojen (esim. joka 10 vuoden) kuluttua, jolloin ei saa minkäännimellisellä lisäverolla rasittaa sitä arvolisäännystä, minkä joku maa-ala on tämän ajan kuluessa saavuttanut siihen pannun työn ja parannusten johdosta, vaan lisävuokran alaiseksi voi joutua vuokraajan työstä riippumaton arvolisäännys, kuten esimerkiksi luonnonrikkauksien enentymisestä tai uusien ilmaantumisesta, asutus- ja liikesuhteiden muuttumisesta syntyvä lisäännys. Toisin sanoin: vuokramaksun alaisena voi olla ainoastaan se mitä osakas käyttää hyväkseen osuuskunnan yhteisestä omaisuudesta, jotavastoin kaikki se arvo minkä osakkaan työ luopi, kuten rakennukset, pellon raivaukset ja muut parannukset jäävät hänen yksityisenä omaisuutenaan verosta vapaaksi. Tämä kohta on siis aivan päinvastainen kuin yksityiseltä maanomistajalta vuokratessa, jolloin maanomistajan silmä heti iskeytyy pellonraivauksiin ja maan parannuksiin ja verottaa ne ensimäiseksi. Osuuskunnan yhteistä omaisuutta on 1) maaperä ja kaikki sen luonnonrikkaudet, metsät siihen luettuina; 2) maatilaan tai maatiloihin ostettaissa kuuluneet rakennukset ja maanviljelysirtaimistot, joita sen kuitenkin on käyttäminen lainana varattomimmille jäsenilleen; 3) vuokramaksut, joilla suoritetaan ostetun tilan tai tilain kruunun-, kunnan- ja kirkonverot, yhteisten rakennusten palovakuutukset sekä lainain korot. Mahdollinen ylijäämä käytetään osuuskunnan yleisiin tarkotuksiin. Tietysti voidaan sääntöjen laatimisessa käyttää sopivia kohtia jo olemassa olevien osuuskuntien säännöistä, sillä tarkalla erotuksella vaan, että osuuskunnan verottamisoikeus ei milloinkaan saa koskea muuta kuin maan arvoa, riippumatta siihen pannusta työstä. Siinä on pääasia.
Tämä tie se on minun ymmärtääkseni sopivin Laukonkin lakkolaisiin nähden. Ympäristössä tarjotaan runsaasti maatiloja kaupaksi. Syrjäiselle alkaa olla jo selvänä, että kysymyksen ollessa maanomistajaluokan taistelusta maattomien luokkaa vastaan, kihlakunnanoikeuden päätös tässä jutussa ei tule hovioikeudessa mitenkään oleellisesti muuttumaan, paroni ei tule mihinkään sovitteluihin taipumaan, varsinkin kun hänellä jo on kaikkialla uusia torppareita, hallitus ei tule sukutilaa lakkolaisten kesken jaettavaksi lunastamaan, eikä eduskunnan sosialistinen vähemmistö enemmistöä vastaan mitään aikaansaamaan.
Tosin on häädettyihin lakkolaisiin nähden olemassa suuri vaikeus sen puolesta, että useat heistä ovat miltei kaiken omaisuutensa menettäneet ja että heiltä siis puuttuu varoja rakennuksiin, vaikkapa työkaluja, jotain irtaimistoa, karjaa ja ajojuhtia useilla olisikin säilynyt. Talveksi aijotut elintarpeet ovat, kuten ylempänä kuvattiin, kaikkineen joutuneet uusien tulokkaiden haltuun, ja asumusten puute käy talvikylmän lähestyessä yhä kipeämmäksi, niin että nyt, kun ihmiset jo lakkaavat ajattelemasta "Laukon rettelöitä", ovat nuo kovan onnen lapset vasta pahimpaan pulaan joutuneetkin. Mutta tässä kohden täytyy nyt vapaamielisen varakkaamman yleisön tulla avuksi. Tarmokkaasti on jo köyhä väki ympäri maata koonnut roposensa heidän avustamisekseen. Onpa sosialistien piirissä koottu niinkin paljon että on saatu ostetuksi heille parinkymmenen tuhannen maksava talo, jossa he nyt saavat polisien ahdistamatta vapaasti kokoontua. On myös "osuuskauppa" rakennettu ja "työväentalo" rakenteilla. Mutta se ei lähimainkaan riitä. Asumuksia, vaikkapa väliaikaisiakin, täytyy saada kuntoon. Katottomaksi ei sivistyneen säädyn sovi jättää 80 korvenviljelijä perhettä, jotka eivät ole mitään muuta pahaa tehneet kuin heränneet vapauttansa kaipaamaan. Tätä tuntien onkin herkkätuntoinen kansalliskirjailijamme Juhani Aho, samassa yllämainitussa kirjotuksessaan, seuraavin lämpimin sanoin vedonnut yleisöön:
"Lakkolaiset ovat jo tarpeeksi kärsineet. On aika estää heitä tulemasta aatteidensa suuremmiksi marttyyreiksi kuin jo ovat. Niiden tulevain parannusten vuoksi, joille varmaan on antanut uutta vauhtia heidän propagandansa torppariolojen ja sen seurauksena koko maan olojen parantumisen hyväksi, ei ole liika vaatimus, ett'ei yhteiskunta jätä puutteen alaisia yhden kunnan tai yhden kansalaisryhmän rasitukseksi, vaan on kaikkien kansalaisten annettava apunsa hädän lieventämiseksi siellä missä sitä on todella olemassa. Tämä kiusallinen kysymys on saatava pois päiväjärjestyksestä mitä pikimmin. Kun se on tapahtunut, ryhdyttäköön järjestämään torppari- ja maanomistusoloja niin, etteivät Laukon ilmiöt uudistu."
Ja samaan kehotukseen pyytää hartaasti yhtyä tämänkin kirjasen kirjottaja, ollen puolestaan valmis, jos asianomaiset haluavat ja yleisön luottamusta riittää, panemaan aikaa ja voimia asian järjestämiseksi ylläkerrotulla tavalla.
Arvid Järnefelt. Virkby, Kyrkstad, 29. IX. 1907.