Tämmöinen rukous on aivan vieras Jeesuksen elämänymmärrykselle, ja on, kuten hän itsekin sanoo, pakanallinen.
Siinähän Jeesuksen oppi eroaakin kaikista vanhoista uskonnoista, että nämät, annettuaan kuvan ulkonaisesta jumalasta, opettivat ihmisen voivan rukousten ja muiden temppujen avulla suosittaa tätä jumalaa ja siten välttää kärsimyksiä; mutta Jeesuksen oppi sitävastoin sanoo, ettei kukaan ole taivaissa käynyt tietääksensä mimmoinen jumala on, ja ettei kärsimyksiä ole tarkoitus välttää, vaan että niiden välttäminen ja oman menestyksen ajatteleminen hukuttaa ihmistä pois Isän tahdosta.
Muistelkoon jokainen omaa ajatuskuvaansa jumalasta, ja se on kylläksi, että jokainen ymmärtäisi sen mahdottomuuden.
Tämän kirjoittajalla oli ennen ajatuskuva jumalasta, se oli jokin suuri taivaansininen olento! Jos olisin sen tehnyt näkyväksi, olisin siniselle pohjalle heikosti piirtänyt ihmisolennon ulkoviivat. Olisin myöskin hyvin voinut rukouksissani katsoa tähän piirustukseen, se olisi ollut minulle suora kevennys, en olisi silloin tarvinnut erityisesti ponnistaa pitääkseni ajatuskuvaa mielessäni. Minä olisin tottunut tähän kuvaan ja minulle se olisi muuttunut hyvin kalliiksi, niin etten olisi sallinut siinä mitään muuttaa, vaikka olisinkin nähnyt virheitä piirustuksessa. Ja aivan niinkuin pakana loukkaantuu, jos joku tulee ja kumoo hänen puujumalansa, aivan niin olisin minäkin loukkaantunut, jos joku olisi repinyt rikki minun paperijumalani, jonka edessä olin niin monasti pyytänyt menestystä ja onnea omalle itselleni.
Ja kuitenkin se oli revittävä.
Sillä ei ole olemassa mitään semmoista jumalaa, joka tahtoo ihmisen rukoilevan onnea ja menestystä itsellensä, vaan ainoastaan semmoinen, joka tahtoo, että ihminen omistaisi hänen tarkoituksensa maailman suhteen. Eikä voi ihminen palvella yhtä aikaa tuota entistä jumalan kuvaa ja tätä Isää. Ei auta hänen enää katsoa seinään tai omaan entiseen ajatuskuvaansa, vaan hänen täytyy katsoa itseensä, missä elämän Isä puhuu, ymmärtääkseen mitä varten hän on maailmaan lähetetty.
Tätä mahdottomuutta palvella yhtäaikaa Mooseksen Jehovata ja elämän Isää on Jeesus monella tavalla selittänyt. Kuten näimme jo alussa, hän lupasi herättää elävän temppelin, millä saattoi jumalaa palvella, — sittenkuin juutalaiset olivat ensin maan tasalle hävittäneet ulkonaisen temppelinsä, missä he jumalan palvelusta suorittivat. Vanhan jumalanpalvelusopin yhdistäminen hänen oppiinsa elävistä rakkauden töistä on, sanoi hän, samaa kuin paikata vanhaa vaatetta uudella veralla. Uusi vaate tulee siten revityksi ja vanhassa ei paikka pysy, vaan läpi tulee entistä suuremmaksi. Tai, sanoi hän, ei saa kaataa nuorta viiniä vanhoihin leileihin, sillä leilit pakahtuvat ja viini pursuaa ulos; vaan on uusi viini uusiin leileihinkin kaadettava.
Yhtä vähän yhteyttä Isän kansa on sillä ajatuskuvalla jumalasta, jota me vielä tänä päivänä palvelemme julkisilla polvennotkistuksilla, teoilla joiden tarkoitus on autuuden ansaitseminen, tai uskolla lunastukseen, Kristuksen ruumiin ja veren nauttimisella ynnä muulla semmoisella.
Ja sen tähden, kun Jeesus muinoin, hyväksymättä juutalaisten jumalanpalvelusta, ajoi ulos uhrielukat ja muut tämän jumalanpalveluksen välikappaleet, niin hän tänäpäivänä ihan samalla tavalla tulee meidän kirkkoomme, kumoo meidän viinimaljamme, sirottaa maahan leipäpalaset ja ennen kaikkea vetää viivan sen sädekehällä varustetun jumalankuvan ylitse, jonka pitäisi esittää hänen henkilöänsä.
Kaikkein viimeisinkin nykyaikainen "jumalanpalvelus", saarna ynnä sitä seuraavat kumartumiset rukoukseen, täytyy jo julkisuutensakin vuoksi olla hyljättävä. Saattaahan mennä kirkkoon kuuntelemaan kokeneen ihmisen puheita, — jumalan palvelusta se ei ole, eikä sitä siksi tee hypnotiseeraavat urkujen sävelet ja yhteiset kumartumiset. Jos ihminen sitä vastoin tahtoo syventyä omaan suhteeseensa Jumalaan niin ei hän hae julkista paikkaa. Hän menee huoneeseensa ja sulkee oven. Ja jos hänellä on sielläkin tarve panna kätensä silmille tai kumartaa päänsä pöytää vastaan, niin tulee se siitä, ettei hän tunne vieläkään olevansa kyllin häiritsemätön. Mutta kun koko seurakunta annetusta merkistä julkisesti kumartaa päänsä vartavasten laitettuihin kirkonpenkkeihin niin silloin ei ihminen kumarra ollakseen häiritsemätönnä, vaan joko siksi, että ujostuttaa jäädä yksin pää pystyyn, tai siksi että tahtoo muuten seurata tapaa. Ja ennen kuin hän on isämeidän sisällyksen alkuunkaan päässyt, vaatii sama merkki hänet jo nousemaan.