Ja siitä saakka aloin hakea tilaisuutta, miten esittää asian äitipuolelle niin, ettei hän kohta toimittaisi minua omin päin piiaksi kauppiaalle tai teurastaja Karlsonille, vaan että minä pääsisin muuttamaan sinne, minne itse tahdoin, kaupunkiin.
Sanna käsitti kohta, ettei äitipuolelle saanut antaa vähintäkään vihiä hänen osallisuudestaan tähän asiaan, sillä silloin olisi paikalla ja suinpäin tehty sopimus viideksi vuodeksi jonkun paikallisen pikkupomon kanssa, ettei Sanna olisi päässyt viettelemään minua kaupunkiin.
Sanna esitti karkaamista, ja olisi siinä tapauksessa itse tullut mukana kaupunkiin ja siellä järjestänyt asiani.
Isän tähden en tähän voinut suostua, en edes ottanut ajatellakseni mitään niin kauheaa kuin isän pettämistä.
Ja niin rupesi koko homma kesän kuluessa jäämään jo mielestä, ja olisi ehkä jäänyt ainiaaksikin, ellei juuri sinä kesänä olisi maalaiselle taivaanrannallemme ilmestynyt uusia tulokkaita, entistäkin ihmeellisempiä, jotka ratkaisivat kohtaloni:
Nimittäin valuri Johansson perheineen ja sukuineen.
VIII.
Sen jälkeen kuin Sanna oli saanut tietää minun haluavan muuttaa kaupunkiin, tuli meistä erottamattomat ystävykset. Minä tunsin, että Sanna tahtoo parastani.
Sanna oli ensimmäinen vieras ihminen, jonka tunsin rakastavan minua. Ja hän rakasti minua niinkuin kuka hyvänsä omainen, esimerkiksi oma äitivainajani; tahtoi minulle juuri sitä, jota tiesi minun himoitsevan. Tiesin hyvin, ettei äitivainajani olisi sallinut minun karkaavan kotoa, ja oikeastaan siksi en suostunutkaan Sannan suunnitteluihin, mutta sittenkin tunsin, että Sanna tahtoo minulle sitä, mitä luulee minun parhaakseni. Sanna ei tiennyt toivoa minulle mitään sen parempaa kuin että olisin onnistunut jättämään äitipuoleni ja saamaan paikan suuressa tupakkatehtaassa Helsingissä. Hän olisi antanut kaikkensa tämän minun onneni toteuttamiseksi, eikä olisi omasta puolestaan säikkynyt mitään uhrauksia. Hän olisi muuttunut itse vaikka siksi sillaksi, joka olisi minut sinne johtanut, antanut minun tallata itsensä kelvottomaksi, luovuttanut kaikki tavaransa, oman henkensäkin pannut alttiiksi. En ollenkaan liioittele. Hän olisi tehnyt sen aivan yhtähyvin kuin mikä äiti tahansa lapsensa tähden. Oikein hän itki minun puolestani, kun toin esiin voittamattomia esteitä.
Mutta nämä "voittamattomat esteet" olivat oikeastaan pelkkiä verukkeita, sillä minua hävetti sanoa hänelle oikea syy, se, että pidin karkaamista — pahana. Pahana taas pidin sitä senvuoksi, että tiesin äitivainajani, hänen, joka luki minulle Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalasta, pitäneen kaikkea sellaista pahana. Jos olisin sen Sannalle ilmaissut, olisi hän varmaan tehnyt tutun kumarruksensa ja lopettanut koko ystävyytemme ikipäiviksi. Jompikumpi joko Sanna — ja silloin pois kaikki hyvän ja pahan erotukset — taikka isän ja äidin kiltti tyttö — silloin pois Sanna.