AULUS CAECINA: (nyykäyttää päätä) Vakoojiani.
DOMITIANUS: (hiljaa, toisten kuulematta). Aulus, nyt on yhdestä seikasta tarkka vaari pidettävä. Isäni on—niinkuin luulen— kirjoittanut testamentin, jossa minä, Domitianus, tehdään veljeni Tiituksen myötähallitsijaksi. Jos hän antaa sen Tiituksen käsiin, olen minä hukassa. Tiitus sen väärentää. Minä tunnen hänet. Hän on taitava semmoisessa.
AULUS CAECINA: Caesar, sinä tiedät, että minä puolestani soisin sinun yksin tulevan Rooman herraksi.
DOMITIANUS: Ah, Aulus, sinä olet minun ystäväni.
AULUS CAECINA: Nuo kaksi ne oli urkkijoitani. He kertoivat, että tasavaltalaiset väijyvät Tiitusta, murhatakseen hänet, kohta kun Vespasianus kuolee.—Ilmoitanko Tiitukselle?
DOMITIANUS: Mitäs minä tiedän. Se on sinun asiasi. Sinähän olet Rooman prefekti.
AULUS CAECINA: Ajattelen, että sinun olisi paras kaikissa tapauksissa olla Roomassa valmiina heti toimiin ryhtyäksesi, ettei nuo hourupäiset tasavaltalaiset ennätä siellä sinun asioitasi sekoittaa.
DOMITIANUS: Jos sinä vaan jäät tänne sitä testamenttiasiata silmällä pitämään. Tiedä: Berenice on täällä. Heitä on kaksi minua vastaan. Molemmat yhtä viekkaita.
AULUS CAECINA: Caesar huomaa: jos Tiitus sysätään tieltä, on Berenice meidän tukemme jokaista muuta vastaan.
DOMITIANUS: Minä rakastan Domitiaa ja inhoon Bereniceä. En huoli hänestä.