LYSIMAAKOS: Jumalat! Se on Caesarin ääni!
TIITUS: Anna tänne!
LYSIMAAKOS: (jättää kädestään maljan Tiitukselle, ja kiiruhtaa itse veden kanssa sisähuoneeseen).
TIITUS: Voiko ennettä olla sen parempaa, kuin mikä nyt tuli käteeni. Ei suinkaan se tuokaan ole mitään myrkkyä! Hän sanoi: se voi auttaa kohta. Taivas ratkaiskoon! (Vaihtaa maljat).
LYSIMAAKOS: Nyt on sopiva aika antaa lääke, ennenkuin sairas jälleen nukkuu. (Ottaa maljan Tiituksen kädestä, menee sisähuoneeseen).
TIITUS: Jyrähdä siis taivas! Caesar odottaa sinun vastaustasi. En kuule mitään, en yhtään mitään. On hiljaista kuin hautakammiossa. Tämä oli viimeinen paha työ minulta. Koko maailman minä täytän hyvillä töillä.
LYSIMAAKOS: Ah, mitä tämä on! (Juoksee ulos, hakee uusia lääkkeitä). Caesar on saanut odottamattoman kohtauksen. Pelkään pahinta! (Takasin sisään). Voi minua! Hän meni tainnuksiin. Tämä on hänen loppunsa. Voi minua, voi minua!
TIITUS: (sisähuoneen ovella): Älä huuda, Lysimaakos, anna rauhaa kuolevalle. Etkö näe, kuinka tuskatta hän kuolee, vanha, väsynyt isä. Taivas itse lopetti hänen elämänsä.
LYSIMAAKOS: Ei hänen vielä olisi kuolla pitänyt. Monta rauhaisaa vuotta toivoin hänen vielä elävän. Voi minua!
TIITUS: (tulee ovelta). Minun hetkeni on tullut. Virtaa entinen veri minussa, nosta minut minun entinen usko itseeni. Pois—pois heikot tunteet! Minä otin, mikä kuului minulle. Nyt minä ratsastan Roomaan. Lysimaakos, nyt ratsastan Roomaan. Kuolonsanoman vien itse perille. Caesarin henkivartijat!