LYSIMAAKOS: Voi minkäs teit! Nyt en koskaan saa tietää olinko erehtynyt.
BERENICE: Turhaan voivottelet, Lysimaakos. Mikä on tapahtunut, se on tapahtunut. Ei ole sinun työsi loppunut. Valvo Tiituksen elämätä yhtä hyvin kuin olet Vespasianuksen valvonut.
LYSIMAAKOS: Mitä muuta orjan olisi tekeminen. Ei, sanoin väärin: kaikki voimani, kaiken kykyni panen herrani elämän palvelemiseen. Muu ei kuulu minuun. Olenhan Tiitusta lapsesta asti seurannut ja hoitanut. (Ajatuksissaan). Luulen kuitenkin, että hän tarvitsee vallan erikoisia lääkkeitä—vallan erikoisia.
BERENICE: Kuuletko kavioin kopsetta? Nyt on Jerusalemin hävittäjä
Rooman yksinvaltias.—Uskotko sinä, Lysimaakos, koston jumalaan?
LYSIMAAKOS: (pudistaa päätänsä).
BERENICE: He hajoittivat Judean kansan ja hävittivät pyhän kaupungin, mutta juutalainen vallitsee kuitenkin maailman valtijasta ja kaikki on kohta minun kädessäni.
LYSIMAAKOS: Kaikki, ainoastaan ei kosto.
BERENICE: (leikkien rannerenkaansa kanssa). Kuinka tahdonkin.
LYSIMAAKOS: Ei ole koston jumalaa. On ainoastaan niittäjä, joka korjaa eloa maailman pellosta. Missä kypsyy hedelmä, siellä se korjataan.
BERENICE: Ha-ha—, oliko se sinun niittäjäsi, joka äsken Vespasianuksen korjasi!