BERENICE: (lankee polvilleen Tiituksen eteen): Caesar, minua vapisuttaa sinun mykkä katseesi. Minä näen sinun tietävän kaikki. Mitä taisin minä! Mitä taidan minä sille, että sydämmeni himoitsee Rooman valtaa. Sitä on myös sinun sydämmesi himoinnut. Ja minä luulin, ettet enää ollut eläjien joukossa. Ah, caesar, caesar, minä pelkään sinun mykkää katsettasi, pelkään ja ihailen. Mikä on sinut tällä hetkellä muuttanut? En ole semmoista majesteettia ennen nähnyt. Noin sinä seisoit palavan Jerusalemin edessä, noin sinä seisoit minun unelmissani. Oo, caesar, minä näen, että sinä olet suuriin tekoihin valmistunut. Sinä olet Rooman herra, sinä yksin!
Elä vaikene enää caesar! Katso, minä olen polvillani sinun edessäsi, sinun armoasi rukoillen.—Tiitus, minä rakastan sinua, minä rakastan sinua! Nosta minut, tee minut Augustaksesi.
TIITUS: Ensi kerran kuulen sinun äänessäsi rakkauden väreen, josta korva ei voi pettyä. Sinä tulet liian myöhään, Berenice. Minä en voi antaa sinulle sitä, mitä pyydät. Minä en ole enää mitään.
LIKTORI: (ilmoittaa) Kveestori.
BERENICE: (kavahtaa ylös, vetäytyy pettyneenä vasemmalle.)
KVEESTORI: Caesar, imperaattori: hallituskunnat tahtovat tervehtiä sinua.
TIITUS: Ei tarvitse—toisten—
KVEESTORI: Caesar, minä näen kaikesta, että sinulle itsellesi on tiedossa äskeinen tapaus täällä palatsissa. Sinä tahdot katsoa sormien läpitse. Mutta se ei käy laatuun. Kuiskeet kulkee jo ulkopuolella hovia. Sopineeko tukehuttaa olemattomiksi selviä majesteettirikoksia.
TIITUS: Tee mitä tahdot.
KVEESTORI: Caesar, käsketkö vangitsemaan myöskin caesar Domitianuksen?