DOMITIA: Mutta Tiitus itse luulee kuolevansa. Sillä minä kuulin hänen huokaavan Calliaksen korvaan: yksi rikos painaa minun tuntoani, Callias.
DOMITIANUS: Mitä tarkoitti hän sillä rikoksella!
DOMITIA: En tiedä, Mutta hän sanoi vielä: sen voin vaan kuolemallani sovittaa.
DOMITIANUS: Tuolla he jo tulevat.
DOMITIA: Katso, kuinka rasittuneena hän nojaa Calliakseen. Katso, kuinka kalpea hän on! Tuo ei ole elämäksi.
DOMITIANUS: Roomaan, Domitia! Ennenkuin vuorokausi on umpeen kulunut, voi kaikki olla ratkaistuna.
DOMITIA: Niin, Domitianus. Minä lähden.
DOMITIANUS: Domitia, Domitia!
DOMITIA: Valkosella hevosella odotan sinun tulevan ja purppuraan minä sinut puetan!
DOMITIANUS: Ah, Domitia! Ehkä lyö pian minun hetkeni!