Tämä Luteruksen katsantotapa nyt muodostaa meidän kirkkomme kannan asiassa. Nuo "sangen harvat, jotka Jumala armosta ylenluonnoliisella vapaudella lahjoittanut on", ovat silinneet vähitellen kokonaan pois, kun on ollut kysymys yleisestä elämänohjeesta heikoille ihmisille, sillä kukapa pystyisi seuraamaan ylentuonnollisen jumal'ihmisen esimerkkiä taikka pyrkiä ylemmäksi Luterusta, joka itsekin meni naimisiin.
Meidän päivinämme on kaikki se, mitä Luterus kirjoitti halveksitun avioliiton puolustukseksi katolilaista coelibatilaitosta vastaan muuttunut varsinaiseksi uskonnolliseksi elämänohjeeksi, niin että aviollinen yhdyselämä on tehty korkeimmaksi ihanteeksi. Luteruksen kanssa sanoo aikamme hengellinen opettaja: Tavallisen ihmisen ei ole hyvä yksin olla, sillä liha ja veri ei voi muuttaa luontoansa, vaan luonnollinen himo ja lihallinen vietti täytyy saada estämättä tyydytyksensä; sentähden on Jumala säätänyt aviosäädyn, missä tämä saa tapahtua. Ulkopuolella avioliittoa sitävastoin on vietin tyydyttäminen synti. Ankarin kaikista on kielto haureutta vastaan.
Tämä on nyt se elämänohje, jonka antaa nuorelle miehelle kirkonoppi.
Se, minkä hän tästä elämänohjeesta vastaanottaa, on tieto, että vietti on vastustamaton luonnonvoima. Sitä samaa sanovat kaikki hänen ympärillänsä.
Hän vastaanottaa sen vanhana totuutena, ikäänkuin hän olisi aina itsekin niin ajatellut. Mutta itse asiassa tämä tieto esiintyy hänelle ihan hänen huomaamattansa uutisena. Sillä siitä pitäen kuin hän alkoi ymmärtää, tähän päivään saakka, on hänessä — jokaisessa ihmisessä — elänyt itsenäinen, oman sydämmen kysymys: onko vietti minussa luonnonvoima, vai voinko minä sen voittaa, — ja sydämmessään hän ei ole päässyt tätä kysymystä kauemmas.
Mutta kun hän nyt, huolimatta omasta kokemuksestaan, joka muistuttaa hänelle, että hänen taistellessa itsesaastutusta vastaan voittaminen ei koskaan tuntunut mahdottomuudelta ja sittemmin miehistyessä usein pelkkä ujous ja naisten pelko teki hänelle mahdolliseksi hillitä tuota vastustamatonta luonnonvoimaa, — kun hän huolimatta näistä sisällisistä kokemuksistaan, ainoastaan alituisesta korvaan toitottamisesta todella rupeaa menettelemään niinkuin uskoisi vietin vastustamattomaksi luonnonvoimaksi, niin avioliittoko hänelle esiintyy ainoaksi järjelliseksi pääsöksi vaikeudesta?
Kaksi seikkaa on selvänä hänen silmiensä edessä.
Toinen on, että avioliitto pidetään yhteiskunnallisena laitoksena, ja sen rakentaminen mahdollisena vasta silloin kuin yhteiskunnalliset edellytykset ovat käsillä, ennen kaikkea jokin varmuus aineellisista tuloista. Naimisiin meneminen siinä viattomuuden iässä, jolloin ei ole mitään tietoa tuloista, ainoastaan sen uskon perustuksella, että vietti on luonnonvoima, herättäisi naurua joka taholla.
Toinen on, että kirkko elää täydellisessä sopusoinnussa vallitsevan yhteiskunnallisen laitoksen kanssa, niin että mitä yhteiskunnan kannalta katsotaan välttämättömäksi, siinä kirkko vaikenee. Nyt on yhteiskunnassa olemassa järjestetty haureuslaitos. Ja tämän suhteen vallitsee yleinen vaikeneminen. Se on välttämätön paha, on yleinen arvelu.
Yhdeltäpuolen siis: vietti on vastustamaton luonnonvoima, mutta sen tyydyttäminen on ankarasti kielletty ulkopuolella avioliittoa. Toiselta puolen: avioliittoon saa mennä vasta kun on tuloja.