"Lääkärit ja siveysoppineet, sanoo hän, ovat kaikkina aikoina koettaneet ratkaista kysymystä, kuinka usein aviollisen yhtymisen täytyy tapahtua. Kaikissa uskonnollisissa opeissa ja laeissa löytyy huomattavia säädöksiä tästä asiasta, joiden tarkoitus osaksi on suojella vaimoa miehen liialliselta vaateliaisuudelta, mutta osaksi taata hänelle vähin määrä pariutumisen nautintoja. Toisissa tapauksissa taas pannaan ratkaiseva merkitys jälkeläisten terveyteen. Zoroaster vaati, että mies yhtyisi kerran 9 päivässä, Solon 3 kertaa kuukaudessa, Muhamet kerran viikossa; näissä tapauksissa naisella ei ole oikeus vaatia eroa. Vanhojen rabbiinien säännöissä nämät vaatimukset vaihtelevat miehen toimen ja yhteiskunnallisen aseman mukaan: nuoret, voimakkaat miehet, jotka eivät ole kovassa työssä, ovat velvolliset yhtymään vaimojen kanssa joka päivä, käsityöläiset kerran viikossa, kovassa työssä olevat miehet vaan kerran kuukaudessa jopa useammassakin kuukaudessa.
"Tätä asiaa koskevista, meille tunnetummista säännöksistä on mainittava Luterin neuvo täyttää aviovelvollisuuksia kahdesti viikossa. Epäilemätöntä on, että Luter sekä tällä säännöllään että paljolla muulla, mitä hän puhui ja kirjoitti avioliitosta, tuotti kieltämättömän hyödyn sukupuolisen siveysopin kehitykselle. Keskiajan raakuus ja uudistusajan raju intohimoisuus löysivät rajansa sekä hänen opissaan että hänen vaikuttavassa esimerkissään.
"Moni aviopari tulisi onnellisemmaksi, jos se perhe-elämässään noudattaisi näitä periaatteita. Säännöllisissä oloissa mies ei tarvitse seurata edes yllämainittujakaan määräyksiä; paitsi luonnollisten keskeytysten aikana hänellä voi vapaasti olla kolme-neljä yhtymistä viikossa. Tässä ei yleensä voi määrätä lukua niin, että se sopisi kaikille. Yhtymisellä on semmoinen luonnollinen meno, jonka täytyy tapahtua tiedottomasta vetovoimasta, ja kuka ei ole tunteitansa saastuttanut, kuka sen ohella kesken intohimoansa on huomaavainen vaimoansa kohtaan, se vähin kaikista voi joutua äärimmäisyyksiin. Niihin erilaisiin katsantotapoihin nähden, joita olen tavannut, katson tarpeelliseksi huomauttaa pitäväni täysin oikeana ja järjellisenä, jos aviopuolisot yhtyvät niin pian kuin tuntevat ruumiillista ja henkistä vetovoimaa toisiinsa. Minä en näe syytä, miksi heidän olisi niinä aikoina, jolloin he yleensä saavat sallia itselleen aviollisia suhteita, paneminen itselleen minkäänlaisia rajoituksia, paitsi niitä, joita vaatii huolenpito ruumiillisesta ja henkisestä terveydestä. Koetuskivi aviollisessa terveysopissa on siinä, että seuraavana päivänä yhtymisen jälkeen miehen ja vaimon täytyy tuntea itsensä täysin reippaiksi ja terveiksi, — ehkäpä paremminkin voiviksi kuin muina päivinä, Missä näin ei ole asianlaita, siinä on menty liiallisuuksiin, äärimmäisyyksiin."
Näin Ribbing. Ja tämä on tyypillinen lääkärien katsantotapa.
Tämä on nyt myöskin sitä ainoata, minkä nuorimies ottaa korviinsa kaikesta mitä Ribbing on puhunut. Enkä minä ymmärrä miksi johtopäätös olisi niin kokonaan vääräkään. Sillä jos miehelle ja naiselle, jotka ovat vihityt, vietin tyydyttäminen tuottaa terveyttä, jopa tekee heidät seuraavana päivänä reippaammaksikin, ja jos nyt yksistään tämä terveyden ja reippauden tunne määrää milloin ja kuinka usein he saavat viettiänsä tyydyttää, niin miksei sama terveyden näkökanta ulkopuolellakin avioliittoa voisi olla määräävä. Miksei se sielläkin antaisi terveyden tunnetta ja tekisi seuraavana päivänä reippaammaksi?
Näin hän tulee siihen, mikä aina on ollut ja aina on nuorison pääargumentti: kieltäytyminen tuottaa minulle tuskallisimpia taisteluja, minä olen kuin tulessa, minun ajatukseni eivät saa mitään rauhaa eikä tasapainoa, minä en voi tehdä mitään, en voi ryhtyä mihinkään hyödylliseen toimeen, sillä kaikki voimani menevät taisteluun, joka useimmiten sittenkin on turha; mutta luonnollinen yhtyminen tuottaa minulle terveyden tunteen, antaa reippauden, vapauttaa minun sekaantuneet ajatukseni ja tekee helpoksi iloisen toiminnan ulospäin; enkö siis seuraisi sitä, mikä antaa minulle terveyttä ja iloa? eikö se, mikä on minulle terveellistä, ole luonnon oma käsky minulle?
Nuori mies ei pyydä lääkeoppineilta mitään elämänohjetta siveellisessä suhteessa. Hän tahtoo heiltä ainoastaan saada tietää, mitä ruumiin terveysoppi sanoo, ja hän etsimällä etsii lääketieteeltä todistuksia siihen, että tuo voimia kuluttava taistelu viettiä vastaan on hänen miehistyneelle ruumiillensa epäluonnollinen ja epäterveellinen. — —
Mutta jos nyt lääketieteestä todellakin eroitetaan pois kaikki, mikä siinä on elämänohjetta siveellisessä merkityksessä, ja ajatellaan, ettei tämä oikeastaan kuulu lääkeoppiin, niin silloin täytyy muun muassa Ribbingin lausunnoista eroittaa myöskin ne paikat, missä hän antaa siveellisen elämänohjeen aviopareille, arvellen, ettei hän näe mitään syytä olevan kieltäytyä vietin tyydyttämisestä, vaan että sopii yhtyä heti kun tuntee ruumiillista ja henkistä vetovoimaa toiseen. Sillä tämä on elämänohje. Silloin kaikesta tästä jääpi jäljelle vaan, mikä siinä on puhtaasti lääkeopillinen väite, ja se on, että ihmisruumis voi kestää sangen useinkin uudistuvaa yhtymisiä ilman mitään haittaa terveydelle.
Kaikesta taas, mitä julkinen lääkeoppi puhuu elämästä ennen avioliittoa, on tietysti myöskin tehtävä johtopäätös. Käskemällä ehdottomasti kieltäytymään ennen avioliittoa lääkärit siis sanovat, että ihmisruumis voi kestää myöskin ehdotonta kieltäytymistä ilman mitään haittaa terveydelle. Heidän muista elämänohjeistaan aviopuolisoille käy esiin sama väite, sillä kun useimmat lääkärit vaativat rauhaa raskaalle ja sitten myöskin imettävälle naiselle, he siis käskevät miestä ehdottomaan kieltäytymiseen vähintäin vuosikaudeksi, jotkut 2-1/2 vuodeksi, alkaen siitä päivästä kuin sikiäminen tuli aviopuolisoille tiedoksi, siihen saakka kuin lapsen imetys on loppunut ja nainen saanut kaikki voimat täydelleen takasin. Eivätkä sano, että kieltäytyminen miehelle olisi tällöin haitallinen.
Näin ollen lääkeopin vastaus on selvä. Se sanoo, että ihminen voi pariutua ja olla pariutumatta ja kummassakin tapauksessa säilyttää täyden terveyden.