Näin Leo Tolstoi.
Ajatus, että ihmiskunnan kokonaisuus elää ainoastaan siitä syystä, että se on kaukana puhtauden ihanteesta, ja sitä varten, että se sen toteuttaisi, voi vaan ensi kuulemalta olla outo. Sillä eläähän yksityinenkin ainoastaan siitä syystä, että hänen edellänsä on käynyt lankeeminen puhtauden ihanteesta, ja sitä varten, että hän täyttäisi sen, mikä jäi edeltäjiltä täyttämättä. Mutta yksityinen, pyrkiessään puhtauteen, ei tunne menevänsä kuolemaa vaan elämää kohden.
Yksityinen ihminen voi, tahtomalla taivaan valtakunnan lähestymistä, s.o. ihmiskunnan yhtymistä Jumalan kanssa, saavuttaa itse kohdastansa tämän korkeimman ihanteen, oman yhtymisensä Jumalan tahdon kanssa, mikä yhtyminen täyttyy hänen jättäessään tämän ajallisen elämän; mutta hän ei voi ihmissilmällä nähdä milloin hänen elämänymmärryksensä valo on valistanut kaikki muut ihmiset ja Jumalan tahto täyttynyt.
Jos joku siis väittäisi, ettei tämmöinen elämän tarkoituksen ymmärtäminen voi antaa voimaa nykyisyyden elämää varten, koska tarkoitusperä on näkymätön ja ajatukselle käsittämättömässä tulevaisuudessa, niin hän olisi väärin ymmärtänyt opin elämäntiestä. Sillä mitä rehellisemmin hän tahtoo taivaan valtakunnan lähestymistä, sitä selvemmin hänen täytyy nähdä, että ensimäinen askel tähän tarkoitukseen on Jumalan valtakunta hänen omassa sydämmessään, eli että juuri hänen täytyy olla muille ihmisille tie, totuus ja elämä.
Tämän elämänymmärryksen koko merkitys siinä onkin, eli siksi se onkin ainoa totinen elämänymmärrys, että se tekee yksityiselle ihmiselle nykyisyyden elämän eli kysymyksen kuinka hänen on menetteleminen nyt, kaikkein tärkeimmäksi hänelle itselleen ja samalla kaikkein tärkeimmäksi koko maailmalle.
Ja juuri siksi tämä elämänymmärrys voi antaa voimaa vapautumaan hetkellisen nautinnon halusta tai hetkellisestä mieltä kahlehtivasta tunteesta, että sen sija on nykyhetkessä. Näin elämää ymmärtävälle ei Jumala ole se, jonka apua hän rukoilisi joitakin omia tarkoituksiansa eli omaa tulevaisuuttansa varten, ja joka siis voisi olla mielestä poissa, silloin kun hän ei rukoile, — vaan se, jonka sisällisesti tunnetun tahdon täyttäminen on koko hänen elämisensä ainoa tarkoitus, ja joka siis, kuten muunkin tekemisen vaikutin, itsestänsä pysyy mielessä.
LIITE.
Tahdon tähän kääntää muutamia parhaimpia palasia, mitä olen lukenut vieraskielisessä kirjallisuudessa, ja jotka koskevat erikoisesti itse taistelua viettiä vastaan.
Ensiksikin tässä kirjasessa joku ehkä tahtoisi löytää neuvoja siihen, mitä on ulkonaisessa ruumiillisessa suhteessa huomioon otettava taistelun helpottamiseksi viettiä vastaan. Neuvoa panemaan paljon painoa oman ruumiin hoitoon en minä voi. Ainakin joskus se voi tuottaa vahinkoa koska sen kautta ajatukset pysyvät omassa ruumiissa ja omassa itsessä, mikä käsittääkseni on erittäinkin tässä tapauksessa haitallista.
Ihan varma on, että totinen ruumiillinen työ, yksinkertainen ruoka ja elämäntapa auttavat vapautumaan paheesta. Mutta sitäkin on hyödytöntä neuvoa. Sillä pysyväisesti rasittamaan itseänsä rupee ihminen, joka ei muuten ole siihen pakoitettu, ainoastaan jostakin itsenäisestä siveellisestä, uskonnollisesta syystä. Ja vapautuminen tapahtuu silloin sivuseurauksena tästä.