"Ei ole tapaa, joka enemmän vaatisi harjaantumista, kuin itsensä-hallitsemisen tapa. Tässä tavassa on niin paljon elämälle tärkeätä, että ainoastaan sen kehittymisen mukaan voi arvostella miehen miehekkyyttä ja naisen naisellisuutta. Osata tehdä oma minuus yhdeksi luontomme korkeimpien puolten kanssa ja alistaa sille alhaisemmat puolet, ylentää eläimellinen luontonsa oman tietoisuutensa korkeuksiin — se on se päavoima, joka antaa elämää ihmisen koko olennolle. Kuinka tämä on kehitettävä lapsessa, — siihen on jokaisen vanhemman vastaaminen, — se on jokaisen nuorukaisen asia. Tie, joka sinne johtaa, ei ole salainen eikä monimutkainen. Itsensä-hallitsemisen tapa on ainoastaan kerta kerralta tapahtuvien kieltäymysten tuote, on uudistuva voitto aistillisten vaikutinten yli, halujen tuomitseminen, velvollisuuden tunto mielitekojen keskellä. Se, joka on tämän tavan omaksensa saanut, joka voi järjellisesti hallita itseänsä ilman sairaaloista voimain ponnistusta, joka on himojensa herra, hänellä on itsessään totisen herruuden ja tosi onnen lähde.
"Voima ja tarmo, jotka tähän käytetään päivä päivältä ja tunti tunnilta, eivät kulu eivätkä edes vähene; päinvastoin, ne kasvavat käyttämisestä, tulevat harjoittamisesta vaan voimakkaammiksi, ja (vaikka ovat tehtävänsä tehneet entisyydessä) muodostavat koetun, luotettavan ja mahtavan aseen tulevassa taistelussa korkeammilla aloilla.
"Maailman historian alkuaikoina ovat siittimellisistä tarpeista riippumattomat olosuhteet tehneet naisen miehen orjaksi. Jos sukupuolet olisivat tasaväkiset, jos niillä siittimellisissä suhteissa olisi vapaa valta valita ja hylätä, jos he merkitsisivät yhtä rakkauden kaikilla asteilla, alkaen mielipiteiden vaihdosta, siihen yhtymiseen saakka, jonka tarkoitus on jälkeläisten synnyttäminen, — minä luulen, että tämä tasa-arvoisuus miehen ja naisen välillä ehkäisisi sitä liiallista yhtymisen halua, joka on vallinnut miestä siitä saakka kuin me ihmiselämää tunnemme, ja joka silloin läheni ja nyt on melkein maniia, mikä tuottaa koko ihmissuvun onnettomuuden."
Eräs kirje.
Te kysytte minulta eikö ole parempi turvautua prostitutsiooniin kuin taistella turhaan luonnotonta pahetta vastaan.
Kun olette huomanneet, että taistelunne viettiä vastaan on turha, niin te tahdotte päästä edes luonnollisempaan ja terveellisempään tapaan tyydyttää viettiä.
Olen lukenut useita semmoisten onnetonten tunnustuksia, jotka pitävät itseänsä parantumattomina. Useat heistä todistavat, että he ovat aikoinaan koettaneet vaihtaa paheensa prostitutsioonielämään, mutta että he olivat vaan tunteneet pettymystä, sillä todellisuus ei vastannut mielikuvitusta, heitä inhoitti lika ja häväisty alastomuus, ja näin heidän yrityksensä päästä prostitutsioonin avulla luonnollisuuteen vaan vieroitti heidät kauemmas todellisuudesta ja he vajoutuivat yhä syvemmäs omaan paheesensa.
Mutta ei kaikilla ole tämmöinen kokemus. Niitä on, jotka yhä suuremman siveellisen rappeutumisen ja erittäinkin juopumuksen avulla saattoivat olla näkemättä prostitutsioonin likaa ja näin vähitellen oppivat toimeenpanemaan mielikuvituksiaan todellisuudessa. Mutta huomatkaa: eivät he prostitutsioonin avulla vapautuneet likaisista mielikuvituksistaan, vaan ainoastaan oppivat niitä toimeenpanemaan todellisuudessa. Eivätkä he siis suinkaan päässeet "luonnollisuutta" lähemmäs.
Joka tietää mielikuvitustensa likaisuuden, hän kauhistuu sitä perspektiiviä, johon siis vaihtaminen vie.
Kaikissa tapauksissa tämä vaihtaminen käy päinsä ainoastaan juopumuksen tai suuren siveellisen rappeutumisen avulla, eikä se voi tapahtua yhteydessä henkisen mielenmuutoksen kanssa eli todellisessa tarkoituksessa päästä paheesta.