LISBETA: Äiti, täällä syntyy ehkä taistelu.
SOFIA: Voi lapseni, sinä pelkäät. Lähde kylään ja odota siellä meitä.
(Lisbeta menee.)
TALONPOIKA: Joko nyt? Saanko pian tavata viskaalia, ennenkuin kukaan muu?
SOFIA: Kohta, kohta. Pysyytykää loitompana vielä. Jos linnanherra näkee teidät, hän ei tuokaan viskaalia.
TALONPOIKA: Mutta minun pitäisi kaikin mokomin puhua viskaalin kanssa, jos vielä vievät hänet takasin linnaan, kuten sanovat.
SOFIA: Mikä asia?
TALONPOIKA: Näätsen, perintöriita. Katsos näitä papereita, armollinen rouva, kun lukea osaat—
SOFIA: Sinun perintöriitojasiko tässä olisi aika selvitellä.
TALONPOIKA: Minulla näet on velipuoli, pahansisuinen mies, jos oikeen puhutaan; tämä nyt, kun isä kuoli, ja äiti oli jo ennen kuollut,—me olemme näät saman emon lapsia—maltahan nyt armollinen rouva, kuule loppuun, tämä on tärkeä ja pulmallinen asia—olen tullut pitkältä matkaa.