— Eihän Vilénissä tavallisesti noin likaista ole, mutta kuinka sattui juuri tällä kertaa, — koetti Gabriel puolustaa, vaikka ei hän siitä puolustuksestaan paljokaan apua luullut lähtevän. Sanoihan vaan.
— Hm, — pani Henrik.
Gabriel oli viime aikoina erityisesti kiintynyt Viléniin, ja syynä siihen oli se, että Viléni, kun Gabriel joutui ampumishistoriansa vuoksi pulaan, pani parastaan auttaaksensa Gabrielia. Hänen ainoa keinonsa oli uhata erota työstään, ellei tehtailija saa pakotetuksi konttoristia kohtuulliseen sovintoon, — mutta Viléni oli tehtaan paras seppä. Tehtailija ei tahtonut sekaantua asiaan. Silloin Vilén meni värkin luo sanomaan, että hän eroo. Ja olisi eronnut ja jäänyt työttömäksi suuren perheensä kanssa. Mutta värkki oli myöskin Gabrielin ystävä ja nyt ne yhtyivät Vilénin kanssa, vaikka tavallisessa työssä olivat kuin kissa ja koira keskenään. Värkki meni tehtailijan luo ja sanoi että sekä Vilén että hän eroovat molemmat, ellei tehtailija pakota konttoristia sopimaan. Silloin tehtailija sanoi konttoristille, että joko sopii taikka muuttaa muualle. He määräsivät 25 markkaa sovintorahoiksi, ja Viléni ja värkki tyytyivät siihen sekä menivät päivällistunnilla yhdessä Anniskeluyhtiön raittiusravintolaan limonaadia juomaan tukahduttavan kuuman ilman ja oman harvinaisen sopunsa johdosta. Mutta Gabriel juoksi kotiin mammalle kirjoittamaan, ettei tarvittu rahoja, ennättääkseen laskea kirjeen ajoissa laatikkoon.
— Etköhän sinä, Gabriel, tahtoisi päästä polyteknikoon, — sanoi
Henrik, alotellen näin panna vireille ennakolta mietittyä tuumaa.
— Kuinka niin?
— Arvelen vaan, että sinulla nyt on käytännöllistä kokemusta kylläksi mekaanisella alalla, ja pitäisi ehkä täydentää teoreettisia tietoja.
— Kohtahan minä suoritan tutkinnon.
— Minkä tutkinnon?
— Ensimäisen koneenkäyttäjä-tutkinnon.
— Niin, mutta ethän sinä sillä tutkinnolla voi esimerkiksi insinöörinpaikkoja saada.