Henrikin nousi tuskallinen hiki otsalle.
Sohvan yläpuolella seinässä oli valkonen sähkönappi ja hänen ajatuksensa, paeten vaikeaa ratkaisua, kiintyivät siihen.
"Tuohon jos painan, tulee kyyppari ja kysyy mitä tahdon, ja minä pyydän sanomalehtiä. Painanko siis vai enkö paina? Kuinka hullunkurista! Riippuuko nyt kaikki todellakin siitä että minä painan tai en paina?"
"Joutavia! Voinhan minä lukea vähän sanomalehtiä välillä. Tietysti voin."
Henrik painoi valkoista nappulaa ja kuuli kaukaa seinien ja käytävien takaa vastaavan kellonkilinän. Hän nousi sohvalta, huokasi keventyen, ja työnsi uutimet ikkunan edestä. — Aurinko oli juuri laskennut. Hän avasi molemmat puoliskot ja ulkoa lehahti tuore illan-ilma ja rattaat rämisivät kadulta.
Kyyppari tuli sisälle.
— Tuokaa minulle sanomalehtiä — Nya Pressen, Åbo Tidning.
— Jaha — sanoi kyyppari ruotsalaisella murteella ja meni.
"Kun en minä kerran ymmärrä, mitä väärää siinä olisi, että minäkin rakastun, kuten kaikki muut ihmiset!"
Kyyppari koputti, tuli sanomalehdet kädessä, asetti ne pöydälle, kumarsi ja läksi.