Silloin Gabriel loukkaantui vielä enemmän ja tahtoi mennä ulos ilman palttoota. Mutta mamma ei voinut enää hillitä itseään, vaan kapsahti hänen kaulaansa ja rupesi estelemään ja sanomaan että pappa oli vaan kiivastunut.
Pappa jätti nyt asiat mamman huostaan ja meni pois omaan kamariinsa sanomatta sanaakaan.
Mutta Gabrielin mieli oli kuohuksissa, ja mamman estelyt vaan yllyttivät häntä.
Vihdoin mamma toi kuitenkin hänelle hänen palttoonsa ja hän meni ulos ilmaistuaan lohdutukseksi mammalle, missä hän aikoi olla yötä ja missä mamma saisi häntä huomenna tavata.
Suuri suru oli sinä yönä pappilassa, eikä lamppuja sammutettu koko yönä. Pappa ja mamma kuiskuttelivat keskenään papan kamarissa ja mamma nyyhkytti. Pappa puhui sortuneella äänellä ja yski usein. Uuno makasi yksin poikain kamarissa, valvoen, kylmä hiki säärissä. Johannes ja Henrik olivat siihen aikaan kaupungissa koulussa.
Seuraavana päivänä, ennenkuin mamma oli lähtenyt Gabrielia tapaamaan, tuli Gabriel poikain kamariin ja kysyi hiljaa Uunolta: missä pappa on?
Pappa oli lähtenyt ulos pitkävartisissa saappaissa, luultavasti ojatöitä katsomaan suoniitylle.
Gabriel istui poikain kamarin vahavaate-sohvalle odottamaan. Uuno jatkoi läksyjen lukemista, vaikkei ajatellut mitään mitä luki.
Vihdoin, kun pappa ei tullut, Gabriel laski päänsä alas sohvanpäädylle, nosti vähän ajan perästä jalkansakin, venyttäytyi pitkäkseen ja nukkui siihen.
Pappa tuli kotiin, kulki oman kamarin läpi poikain kamariin, katsahti sohvalle, tuli kaapin luo, otti sieltä sisä-takkinsa ja meni jälleen omaan kamariinsa.