Minä olen käynyt lukemassa tämän saman Kirkkoherran edessä Nauvossa.
Minä olen asunut Pappilassa ja saanut oppia kirjoittamaan hänen
tyttärensä edessä, joka on vuosikumppani minun kanssani. Hänen nimensä
on Maria. Hän on yhtä pitkä kuin minä ja hänellä on yhtä musta tukka.
Maria on minun paras ystäväni Henrikan jälkeen, joka on minun kasvinsisareni. Hän lahjoitti minulle tämän kirjan ja Pappi antoi minulle Pyhän Kirjan rippilahjaksi. Se on niin kaunis Raamattu. Mustalla kannella on kultaristi ja joka lehdessä on kullattu reuna.
Minä olen elänyt onnellisen aikani Nauvon Pappilassa.
Maria pitää päiväkirjaa. Mutta minä en voi pitää päiväkirjaa oikealla tavalla, sillä minä uskallan niin harvoin kirjoittaa. Minä pidän mustepulloa ja sulkakynää piilopaikassa, jonka vain Henrika tietää. Ja jonkun harvan kerran, kun kukaan ei sitä näe, kirjoitan minä tähän kirjaan.
Vuonna 1824. Uudenvuoden-Päivänä.
Meidän talossa pidetään pyhää.
Viikkoa ennen Joulua opetin minä Henrikaa paistamaan leipää uunissa.
Me leivoimme yhdessä joululeivät. Sitten me teimme kovin sievän
olkihimmelin, jonka ripustimme kattoon Jouluaattona.
Kello viisi meni isäntä ulos mäelle suuri hyljepyssy mukanaan ja
ampui laukauksen. Sen perästä me istuimme pöytään ja söimme tuoretta,
keitettyä haukea sekä ohraryynivelliä.
Atrian jälkeen viritimme Henrika ja minä jouluvirren. Isäntä veisasi mukana. Häijy, kuuro vanhus makasi juopuneena oljilla kuorsaten eikä tiennyt enää mitään Joulusta.
Minä luin ääneen Raamatustani. Ennen makuulle menoamme rukoili Henrika iltarukouksen.