Viraltansa oli isäntä puun-lauttaajien päällys Volgalla ja sanoi Kosmodemjansk'ista tekevänsä kaksi matkaa kesässä Saratov'an ja Astrakan'in välillä olevaan Dubofkaan ja siitä juoksevalla ansiolla hyvin elävänsä. Poika oli pieni kauppa-mies. Ei mitään rakasta Venäläinen niin paljon kuin kaupan käymistä, ja minä uskallan päättää, että jos kolme Venäläistä pantaisiin autioon meren-saareen, lyöttäytyisi vähintänsäkin yksi heistä toiselta kahdelta ostamaan, mitä heillä liikaa olisi ja heille myömään, mitä tarvitseisivat. Ja ihmeellistä on, kuinka vähällä tiedolla venäläinen kauppa-mies onnistuu toimessansa; niin tiedän esim. erään ensimäisen luokan kauppa-miehen Pietarissa, syntyisin Vepsäläinen Aunuksesta, joka 30:een vuoteensa asti oli kiven-hakkaajana Äänisen rannalla, vaan joka nyt on monen miljonan mies. Semmoisena voipi meidänkin isännän poika päättää elämänsä, vähintänsäkin on hänellä se toivo, vaikka hän ei nimeänsä osaa kirjoittaa ja vaikka hänen lafkassansa nyt ei ole tavarata yleensä kuin noin puolentoista sadan hopea-ruplan edestä ja tästä tavarasta isoin osa raudan romua, virsuja, vastoja j.m.s. Asia on se, että joka täällä lyöksen kaupan päälle, se istuksen onnen kynnykselle, ja jokainen ajattelee: toki häntä minäkin saanen onnea kerran helmasta temmata! Tämä tempasu tapahtuu siten, että ostajaa koetetaan pettää, min suinkin voidaan. Tinkiminen, joka täällä on kaupan henkeäkin, osoittaa paraiten rehellisyyden puutteen täkäläisessä kaupassa, sillä tinkiminen ei ole muuta kuin ostajan voimatoin kokeminen välttää myöjän petosta. Tässä on voitto kuitenkin kauppiaan puolella, sillä hän tietää tavaransa hinnan, vaan ei yksi tuhannesta ostajasta tiedä kaikkein tarpeittensa oikeata raha-arvoa. Tässä nyt äkkinäiselle myödessänsä tempasee kauppa-mies onnea helmasta ja ottaa kaksin-, kolmin-kertaisen hinnan tavarastansa. Pienet kauppiaat pitävät useasti muutakin koiruutta kaupassansa; niin ei joka paikassa ole hyvä kauppiaalle kahden kesken antaa suurempaa seteli-rahaa särkeä, sillä monesti tapahtuu, ett'ei hän anna mitään takaisin, vaan rohkeasti vasten silmiäsi kieltäen sinulta mitään saaneensa pitää rahasi, mutta valitusta nostaessasi kumoo kaiken vaaran itsestänsä niin, että sinä itse jäät vikapääksi, vieläpä kiinikin käyt, niinkuin monelle meidän talonpojalle on tapahtunut.

Tällä venäläisen kaupan-hengellä on juurensa Slavjaanein yleisessä luonnossa, joka rakastaa hiljaista ja vähä-töistä elon-ressutusta, ja jonka historiassa ei muisteta, tämän-sukuisten kansojen ennen itse päällänsä eläen, näitä koskaan yllyttäneen semmoisiin ankaroihin väki-vallan töihin, jotka Normanneilla ja Germaneilla olivat henkeäkin. Tämä väki-valtaisuutta karttava luonto näytäksen vielä nykyisessäkin Venäläisessä. Kapakassa eli muualla viinassa ollessansa ei hän tappele koskaan, vaan itkee tavallisesti eli suutelee toistansa. Rauta-aseita, haavoja ja veren-vuodatusta pelkää musikka kuin kuolematansa, ja jos hän kenen näkee semmoiseksi tuittu-pääksi, joka ei katso lyödä sivaltaessansa, välttää hän tätä ja kärsii ennen vääryyttäkin kuin vastaan seisomaan rupeaa. Tilaston tutkijat sanovat, että rikokset omaisuutta vastaan ovat sivistyneissä kansoissa yleisemmät kuin rikokset henkeä vastaan. Näin on rikosten laita Venäjälläkin, ja niin-muodoin on Venäjän kansa sivistyneeksi luettava eli on tilasto väärässä, sillä murhaa eli toisen haavoitusta tapahtuu täällä harvoin, mutta rikoksia omaisuutta vastaan alinomaa, ja joka toista lyöpi, sitä pidetään pahempana ihmisenä kuin joka toisen omaa vääryydellä itsellensä käärii.

Volga, jos ohitse mennessä sanon sanasen tästä jokien kuninkaastakin, on Kosmodemjansk'in kohdassa vaan noin puolta virstaa leveä. Sen rannat eivät minusta ole mitkään kauniit, enkä muista runoilijoidenkaan niistä tässä katsannossa milloinkaan laulaneen. Oikeanpuolinen ranta on aina yksi-karvainen, noin 100 jalkaa korkea jyrkkä hietikko, jossa siellä täällä joku kylä eli kirkko riippuu korkealla törmällä, eli on pieni kaupungin rähjäkin ahtaunut johon kuhun penkerien rotkoon. Vasen ranta sitä vastaan on loppumatointa matalaa lehtoa, jossa harvoin näkee jälkiä ihmisen elosta. Vaan hyötynsä puolesta on Volga koko keski- ja itä-Venäjälle sanomattomasta arvosta. Itse on tämä joki höyry-laivoilla kulettava aina Tver'iin asti s.o. Moskovan ja Pietarin välillä olevalle rauta-tielle. Etelässä laajentavat Oká, Surá ja muut pienemmät syrjä-joet sen vaikutus-piiriä ja pohjasta tempaa se väkevä ja vesi-rikas Kama koko Uraalin vuorikunnan ja vähillä kannaksilla osan länsi-Siperiaakin tämän joen aluskunnaksi. Kaikilta haaroin kantaa se omituisia ja rikkaita tuotteita maailman kauppaan. Itse aina Saratov'asta asti tuopi se eloa niinkuin sen eteläiset syrjä-joetkin tekevät; Kama taas kantaa tähän kauppaan Uraalin kalliit vuori-tuotteet. Tämän hyödyllisyytensä tähden kutsuukin Venäläinen sitä maatuschkaksi (emoseksi) ja onkin se aina peitetty parkoilla ja muilla aluksilla. Eloa kuletetaan suurissa hyvin katetuissa parkoissa, joita pannaan noin 8 eli 10 kappaletta toinen toisensa perään junaan, jota kutsutaan karavan'iksi. Junan ensimäisellä parkalla, joka on suurempi ja leveämpi kuin toiset, kulkee kaksi, kolme eli neljä paria hevosta ympäri, pyörittäen paksua pölkkyä, jolle kääriytyy touvi, juokseva noin puolen virstan päähän upotetusta ankkurista, ja siten junan eteen-päin vetää. Ankkurin kohtaan tultua nostetaan se samalla voimalla ylöskin, ja pölkylle pannaan toinen nuora kääriytymään toisesta ankkurista, joka väli-ajalla on pienellä venheellä soudettu eteenpäin ja joen pohjaan laskettu. Tämmöinen kulkeminen on arvattavasti hyvin hidasta, ja onkin nyky-aikoina ruvettu käyttämään höyry-konetta hevosten siaan, jonka-laisella karavan'illa myös on muassansa pieni irtonainen böyry-laiva, joka ei muuta tee kuin ankkuria eteen-päin kulettaa. Näin kulkee elo aina Rybinsk'iin asti Jaroslav'in lääniä, jossa se pitää lastata pienempiin aluksiin, ja niissä sitten Marian kanavakunnan, Syvärin joen ja Laatokan kanavien kautta joutuu Pietariin, jonka pitkän viivytyksen meidän itä-Suomalainen kyllä kalliisti saapi maksaa, Pietarista "kulia" ostaessansa. Tyhjänä takaisin tullessansa kulkevat parkat aivan joen vallassa ilman mittäkään ajo-neuvotta ja ilman että niissä perääkään pidetään ja lyövät toisinaan vahvasti kolin-kolia toisiansa eli muita aluksia vasten. Höyrylaiva-liike on jo myös vahva Volgalla, niin että kerran luin 8 höyry-laivaa yhtenä päivänä kulkevan Kosmodemjansk'ista ohitse; mutta niiden tulo- ja lähtö-ajat ovat vielä sopimattomasti asetetut ja huonosti noudatetut kuin myös liiaksi yksinäisten mieli-vallassa. Kuitenkin voipi nyt höyryllä matkata Pietarista esim. itään päin aina Perm'iin asti ja etelään päin aina Astrakan'iin eli, jos tahtoo, aina Kaspian meren etelä-rannalle asti.

Edellä selitetyn Volgan rantojen erilaisuuden kanssa näyttää muunkin luonnon eri-laisuus sen pohjais- ja eteläpuolilla olevan yhdistetty, siten että pohjainen puoli näyttää kantavan pohjaisemman karvan, niinkuin enemmän havu-puita, enemmän järviä, soita j.n.e., jota vastaan etelä-puoli on parempaa vilja-maata, kasvaa parempia lehti-puita niinkuin tammea, lehmusta, vaahteraa. Luonnon kanssa on kahden puolen jokea elävä Tscheremissin kansakin halennut kahteen osaan, joiden eri-laisuus näytäksen kielessä, elämän-laadussa ja ulko-näössäkin. Pohjoispuolella elävien Tscheremissien, joiden maassa en itse vielä ole käynyt, sanotaan elävän enemmän karjan-hoidolla ja metsän-pyydöllä kuin maan-viljelyksellä, jonka tähden he elämässänsäkin ovat törkeämmät ja näöltänsä hintelämmät etelä-puolella Volgaa eläviä veliänsä. Näiden jälkimäisten kylissä oleksin minä muutamia viikkoja elo- ja syys-kuussa. Näöltänsä on tämä kansa milt'ei aivan yhden-lainen Tschuvaschein kanssa sillä eroituksella kuitenkin, että Tscheremissi on ruumiiltansa runnokkaampi ja pitempi, joka omaisuus kuuluu tämän kansan rekruuteille useasti saattavan sen kunnian, että heitä otetaan kaartin ja krenatöri-joukon sota-miehiksi. Eivät Tscheremissien vaimotkaan minusta näyttäneet niin vähä-hempeisiltä ja kesuttomilta kuin Tschuvaschittaret, vaikka vaatteus on aivan yhden-lainen s.o. kesällä ei muuta päällä kuin paljas paita. Tähän Tscheremissien muhkeampaan näköön on varmaan syynä heidän parempi elämän-laatunsa. Heillä on suuret ulos-lämpeävillä uunilla varustetut pirtit, joiden siisteys on laittamatoin. Aittojen ja navettojen suuruus kuin myös ne kylien ympärillä olevat laveat pellot todistavat, että kansa ei näe nälkää. Erittäin muistettava on, että nämä niin-kutsutut Mäki-Tscheremissit ovat ahkeroita ryyti-maan ja hedelmä-puiden hoitajia, joka antaa heidän asemillensa niin kauniin näön, että Suomessa en muista missään nähneeni niin sieviä kyliä kuin monta näistä Tscheremissiläis-kylistä olletikin niistä, jotka ovat lähempänä Volgaa. Kansan luonto on tyytyväistä, rauhallista ja ahkeraa, niinkuin Suomalaisen yleisesti joka paikassa. Monessa vivahtaa elämän-laatu suomalaiseen eli vähintänsäkin muistuttaa tätä. Niin on Tscheremissilläkin erinäinen pihalla seisova keitto-huone, joka kaikessa on samanlainen kuin pohjais- ja itä-Suomessa kota, yksin nimessänsäkin: kuta. Venäläisille, jotka (talon-pojat nim.) keitto-ruokansakin tekevät niin sanoen paistamalla s.o. tuvan lämmittyä uunissa kiehuttamalla, on kota outo ja tuntematoin laitos. Niin käyttävät Tscheremissit (samoin kuin Tschuvaschitkin ja Tatarit) happamen maidon ruoaksensa, vaan Venäläinen viskaa sen inholla sikojen syödä. Monta muuta tämmöistä pientä viittausta saa täällä matkaava Suomalainen koto-kansansa ja täkäläisten kansojen alku-peräisestä heimolaisuudesta, jotka viittaukset eivät juuri todista tätä heimolaisuutta, vaan kuitenkin muun rinnalla ovat tutkijalle huvat muistella. Heimolaisuuden todistaa paraiten kieli, ja vaikka Mäki-Tscheremissien kielessä on enemmäksi kuin puoleksi venäläistä ja tatarilaista ainetta s.o. sanoja, niin on muoto eli näiden sanojen taivutus kokonansa suomalainen. Tässä ei ole tilaisuutta ruveta tekemään tiliä kieli-tutkinnollisista havaitsemistani Tscheremissin kielessä, vaan sallittakoon minun kuitenkin mainita näistä pari esi-merkkiä, jotka itsessänsä ovat vähä-pätöiset eivätkä ansaitse oppineiden silmäystä, vaan osoittavat että näiden kaukaistenkin murteiden tutkiminen ei ole hyödyttä Suomen kielelle, ja jotka laveammallenkin yleisölle eivät ole vaikeat ymmärtää. Suomalainen sana pirtti on minua ja varmaan monta muutakin epäilyttänyt sitä suomalaiseksi lukea, sentähden että sillä Ruotsin kielessä on vastaavansa pörte, joten se on näyttänyt tästä lainatuksi. Tässä luulossani olen minä ollut sen lujempi, kuin se toinen sana, jolla samaa asiaa merkitään, nim. tupa, myös on lainattu ruotsalaisesta stuga eli pikemmin saksalaisesta Stube. Tätä luuloani myöten olen päättänyt, että Suomalaiset maahansa tullessaan asukselivat melkein kuin nykyiset Lappalaiset saunassa eli kodassa, joille heillä on omituiset nimet. Mutta nyt löytyy kysymyksessä oleva sana Tscheremissienkin kielessä, muodossa pört, Tatarilaisilla muodossa jört, Tschuvascheilla muodossa sjort j.n.e. Tästä voipi päättää, että se on alkuperäinen suomalainen eli vähintäsäkin altailainen sana, että Ruotsalaiset sen ovat Suomalaisilta lainanneet, ja että jälkimäiset jo ennen Volgan tienoilta lähdettyänsä olivat niin sivistyneet että pirteissä asuivat. Lönnrot on koettanut selittää tätä sanaa niin, että se alku-peräisesti olisi kuulunut peretti, tuleva sanasta pere, samoin kuin navetta[13] sanasta nauta. Mutta edellisestä näkyy, että tämä selitys on liikanainen ja sopimatoinkin. —Toinen esi-merkki. Joka itä-Suomalainen koti-maassansa on matkustanut vähän länteen päin, on varmaan oudoksunut sitä, että Hämäläinen hänen vastaansa kutsuu vihdaksi, joka taas hänen kielessänsä merkitsee, ei koko tukkua puun oksia, joilla ihmistä terveyden vuoksi ropsitaan, vaan yhtä ainoata (ja tavallisesti pitempää) puun oksaa, jolla enimmiten hevoista hosaistaan. Tarkemmin arveltuaan on itä-Suomalainen, jos hän on ruotsia ymmärtänyt, päättänyt että Hämäläisellä on tässä asiassa alku-peräinen suom. sana, mutta että itä-Suomalainen miten kuten on sen unohtanut ja sen siaan lainannut Ruotsalaisten sanan qvast. Vaan jälkimäisessä päätöksessänsä on mainittu päättäjä erehtynyt, sillä sana vasta löytyy Tscheremissienkin kielessä ja merkitsee siinä meidän sekä oksaa, vitsaa että vastaa (vihtaa) ja on niin-muodoin myös suomalainen, olkoonpa ruotsalaisenkin sanan kanssa miten tahansa.

Tämmöisiä pieniä esi-merkkiä en käske kenenkään kieli-tutkintona pitämään, vaan ovat ne kuitenkin vähäisenä selvityksenä semmoisetkin ja kieli-tutkijalle toki pienenä huvituksena monesti ikävässä työssään. Semmoisia voisin antaa tukulta; vaan kirjoitukseni pituus pakoittaa minun jo lopettamaan ja ne niinkuin monta muutakin toiseen kertaan jättämään.

Viides Kirja.

Ardatov'assa, Simbirsk'in lääniä 25 p. tammik. 1857.

Sylvesterin päivän iltana, europalaista lukua, sanoin huokeat jää-hyväiset Kasan'in oppineelle Tatarilais-kaupungille. Edellisten päivien leudot ilmat olivat vaikuttaneet sen, että Volgan jää oli syvän uve-veden vallassa ja että maan-tiellä reen kulkea oli vaan iljanne talvesta jälellä, vaan metsä eli paremmin sanoen läpi-matkattavat niityt, pelto-lakeat ja ahot (metsää on tässä seudussa hyvin vähän) olivat aivan paljaat. Tämäkö jako myös illan sumeus lienevät minussakin saman mieli-alan synnyttäneet se vaan on varmaa, että mielestäni ei tahtonut luopua se ajatus, kuinka nyt olisi ollut soveljaampi istua Suomessa ystävien keskessä ja höyryävien maljojen ääressä latturia laskea kuin kököttää yksinänsä pimeässä niini-koppelissa, Tschuvaschilaisen kyyti-miehen surullista laulun-jonotusta kuunnellen. Tämmöinen mieli-ala, ehkä kyllä milt'ei välttämätöin oudolle matkalle ja tuntemattomalle tielle lähtiessäsi, varsinkin kuin lähtöpäiväsi sattuu olemaan semmoinen, jona halvinkin toivoo lepoa ja riemua, haihtuu kaikeksi onneksi pian, jos sitä ei itse tahallasi viljele ja uudet kuultavat, nähtävät, tutkittavat ja miettieltävät asiat antavat mielellesi pian entisen pinteytensä. Jos rekesi aika-välistä vierähtelee raviin ja tärähyttelee päätäsi laitaan ja toiseen, jos kyyti-miehesi matkaa muka oiastaksensa eksyy lavealle niitylle, josta hän pimeässä ei osaa muuten pois kuin siten että hevoset kuorminensa päivinensä ajaa syvän-laisen avonaisen puron poikki, jos tämmöisessä tilassa helmasikin vähän kastuvat, niinkuin se kaikki tänä iltana minulle tapahtui, niin hälvenee viimeinenkin hempeä-mielisyytesi, ja luontosi käypi vielä niinkin pinteäksi, että silloin tällöin kirouskin karskahtelee hampaitesi välissä.

Tyynellä mielellä otin kuitenkin, puoli-yön ohitse mentyä, yhden muassani olevan portteri-putelin seurassa uuden vuoden vastaan eräässä posti-paikassa. Minä olin nyt menemässä uutta, sekä minulle että muillenkin tuntematointa Mordvan kieltä tutkimaan, jonka työn kyllä tiesin täysin määrin kysyvän voimausta, tarkkuutta ja ahkeruutta. Mutta Tschuvaschin kieli oli antanut minulle hyvän koulun ja sen ohessa on Mordvan kieli suomalaista peri-sukua ja kaikista Volgan ja Uraalin seudussa löytyvistä suomalaisista murteista lähin meidän kieltämme, niin että vaikeukset tulevana aikana eivät minusta näyttäneet niinkään suurilta kuin tähän asti voittamani vastukset, ja se teki mieleni rauhalliseksi milt'ei iloiseksi. Kiitollisuudella muistelin myös kotomaata ja niitä monia rakkaita ystäviä, jotka sekä työllä että sanalla ovat minua eteenpäin auttaneet ja minulle monta raskasta askelta keventäneet.

Pohjaisesta päin katsoen alkaa Mordvan kansaa suuremmissa ryhmissä löytyä Simbirsk'in läänissä. Minulla oli aikomuksena pariksi kuu-kautta asettaa olo-paikkani heidän maassansa löytyvään tähän Ardatov'an piirikunnan-kaupunkiin, mainittua lääniä. Mutta kuin matkani Kasan'ista tänne tässä läänissä juoksi noin 120 virstan pituudelta halki Tschuvaschien maan, ja monelta haaralta olin kuullut että täkäläisessä Tschuvaschin murteessa oli eroitusta kasanilaisesta, päätin vielä menettää muutamia viikkoja sen tutkinnossa, ja Buinsk on sen piirikunnan-kaupungin nimi, jossa eli jonka liki-seudussa Simbirsk'in läänin Tschuvaschia Kasan'ista päin tullen ensi kerran tapaat.