Vilahdukselta katsahtaen takasin Tscheremissin kieleen ja kansaan, täytyy minun ennen kaikkea muistuttaa lukijalle merkillinen seikka, jota tuskin kukaan useampia suomalaisia kieliä tunteva lienee jäänyt havaitsematta, nim. se suuri sana-kirjallinen eri-laisuus, joka näissä kielissä keskenänsä havaitaan. Indo-europalaisesta kielikunnasta ottaen vertauksia näemme esim. Slavjaanein murteissa niin suuren eroituksen, että kuin näiden kansojen kirjoittelijat ja oppineet v. 1848 Prag'in kaupunkiin tulivat kokoon muka oikein veljestymään ja tämän veljeyden edestymistä tuumittelemaan, eivät he ymmärtäneet toinen toisensa kieltä, vaan heidän täytyi keskustelu-kieleksi ottaa se kaikille tuttu Saksa. Vaan tämän ohessa on kuitenkin Adriatin meren rannoilla oleskelevan Slavjaanin kielellä paljoa enemmän sana-kirjallista yhteyttä Jää-meren rannoilla elävän Slavjaanin kielen kanssa kuin semmoista löytyy esim. Volgan ja Laatokan tienoissa, ei niin kaukana toisistansa, elävien Suomalaisten kielissä. Erittäinkin on Tscheremissin kieli tässä katsannossa semmoinen seka-sotku, että sen sana-luvusta hyvin kolmannen osan voipi sanoa tatarilaiseksi, kuudennen osan venäläiseksi ja ainoastaan puolet olevan suomalaista peri-juurta. Tämmöinen seikka suomalaisissa kielissä todistaa osiksi näiden kansojen aikaista eroamista toisistansa, osiksi myös ja enimmiten sitä, ett'ei yksikään tämän-sukuisista kansoista ole voinut varjella kansallista itseyttänsä, vaan kaikki ovat joutuneet mikä minkin väkevämpien naapuriensa valtaan ja niiden kielestä lainanneet sanojakin, niin tarpeellisia kuin tarpeettomiakin, joten kukin on alku-peräisestä juuresta poikennut kauemmaksi ja kauemmaksi. Tämä on seikka Tscheremissienkin kanssa, sillä ennen Venäjän valtaa heidän tienoissansa kuuluivat he Kasan'in tatarilaiseen valtakuntaan, ja sen edestä yhtä uskollisesti kamppailtuansa edellistä vastaan kuin Suomalaiset Suomessa Ruotsin vallan edestä, joutuivat he Tatarilaisten kanssa Venäläisten alamaisiksi, jona sitten ovat pysyneetkin, ehkä kyllä jokainen meteli ja rauhattomuus näissä tienoin on heissä aina löytänyt kiivaat osan-ottajat.

Mitä Tscheremissien historiaan ennen tatarilaisen vallan perustamista Kasan'iin (13:ssä vuosi-sadassa) tulee, niin on se yhtä surkea eli, toisin sanoen, yhtä hämärä kuin Suomalaisten ennen Ruotsin valtaa maassamme. He elivät metsissänsä ilman valtakunnatta ja ilman muutta hallituksetta kuin mikä isän-valtaa löytyi kussakin perhekunnassa. Heidän elatus-keinonsa niinkuin muidenkin suomalaisten kansojen näyttää paraasta päästä olleen karjan-hoito, vaikka maan-viljelykään ei liene ollut aivan tuntematoin heille. Missä muita tietoja puututaan kansojen muinaisuudesta, siinä voipi vielä kielen-tutkinto antaa joita-kuita päätteitä ja osviittoja. Niin nähdään Tscheremissien kielestä, että he vasta Tatarilaisiin yhdyttyänsä tulivat tuntemaan laveamman pellon-viljelyksen. Esineille: lehmä, maito, voi, juusto, hevonen, koira, jousi, venhe, sukset, reki, lusikka on heillä nim. omituiset nimet kielessänsä. Myös esineille: ohra, mylly, jauho, sirppi löytyvät alku-peräiset tscheremissiläiset nimensä, joka osoittaa, minkä ikään sanoimme, että maan-viljely ennen mainittua aikaa ei mahtanut olla aivan tuntematoin tälle kansalle. Ihmeempi on se, että useammilla metalleilla niinkuin: rauta, vaski, tina, kulta, hopea tässä kielessä on alku-peräiset nimensä, joka myös osaltansa osoittanee sitä Suomalaisten vuoren-kaivannon taitoa, jolta heidän naapurinsa niin Aasiassa kuin Europassa kiittivät heitä. Mutta sitä vastaan ovat nimitykset lainatut enimmäksi osaksi Tatarin kielestä semmoisille esineille kuin: ruis, kaura, vehnä, papu, herne, omena, lyökki, kurkku; edellensä esineille: aura, rattaat, ruuna, sika, kili, kissa, kirves, kolme viimeistä Venäjän kielestä. Esineelle villa on tscheremissiläinen nimi, vaan ei esineelle lammas, jolle nimitys on otettu tatarilaisesta kielestä. Hampulla on niin ikään oma nimensä, vaan ei pellavaalla, jonka se on saanut viimeksi-mainitusta kielestä. Saran, palttinan ja kutomisen tunsivat nämä heimolaisemme myös itset nimittää. Sitä vastaan mainitsevat he tatarilaisilla sanoilla kaupungin, kaupan, rikkaan, rahan (kopeikka nimitetään Tscheremissin kielessä sanalla ur, joka vielä nytkin merkitsee myös oravaa), edellensä paperin, lasin, kirjoittamisen. Ja Venäjän kielestä ovat he ottaneet semmoiset sanat kuin: talrikki, malja, pöytä, aitta, kauppa-puoti, ja edellensä: vieras-mies, vala, oikeus, tuomari, lahja, luusiminen, petturi, varas. Ymmärtävä lukija arvaa hyvin, minkätähden nämä sanat olen tässä luetellut ja niiden peri-juuren Tscheremissin kielessä maininnut; semmoiset sanat osoittavat usein paremmin kuin mikään muu, mistä ja minkälaisen sivistyksen yksi kansa on lainannut toiseltansa. Ja jos meidän Suomenkin kieli olisi tarkoin tutkia, niin miks'emme mekin joutuisi samaan tilaan kuin se, jossa Tscheremissit ovat, s.o. näkisimme kaikki semmoiset sanat, jotka nimittelevät maan-viljelyksen ja yleisesti sivistyneemmän elämän kaluja ja aineita, kieleemme saaduiksi naapureiltamme, niinkuin lukija jo havaitsee tässä luetelluista Suomen kielen sanoista, jos tahtoo niiden peri-juurta tarkemmin tutkia. — Vaan jääköön tämä asia ja Tscheremissitkin tällä kertaa tähän.

Jos nyt käännymme takaisin entisiin tuttaviimme Tschuvaschiin ja muistamme, että jo edellisessä kertomuksessani koin heidän nykyisestä elostansa ja olostansa antaa jonkun-laisen kuvauksen, niin olisi tässä nyt vähän puhuttava heidän muinaisuudestansakin. Vaan se on vielä hämärämpi kuin Tscheremissien. Jälkimäiset tuntee jo Nestor, vaan vaikka hänen kansa-luettelossansa löytyy kaukaisempiakin kansoja kuin Tschuvaschit, esim. Jäämit (Hämäläiset) ja Permiläiset (joilla hän varmaan merkitsee nykyistä Syrjääniä), ei hän ole tuntenut kysymyksessä olevaa kansaa, ja nykyisellä nimellänsä mainitaan sitä ensi kerran vasta v. 1551, kuin Venäläiset kävivät valloittamaan Kasan'ia. Kysymys on nyt se: millä nimellä kulkivat Tschuvaschit Nestor'in aikaan, sillä varmaan löytyivät he jo silloinkin maa-ilmassa? Tämän kysymyksen kanssa liitäksen yhteen toinen vielä painavampi kysymys: Ketä olivat Bolgarit? Yhdeksännestä eli vähintäsäkin 10:nestä vuosi-sadasta alkaen tiedetään nim. Volgan keski-kohdilla löytyneen Bolgar-nimisen valtakunnan ja kaupungin, joka oli kauas sekä itään että länteen päin kuuluisa kauppansa, rikkautensa ja sivistyksensä tähden, ja jota sen-aikuiset kirjoittajat, olletikin Arapialaiset, useasti muistelevat. Tämä kaupunki, joka Mongolilaisten se valloitettua v. 1236 alkoi hävitä ja hävisi niin lopen että siitä nyt ei ole jälellä muuta kuin jäännöksiä, ei kaukana Volgan vasemasta rannasta, nykyisessä Spask'in piirikunnassa Kasan'in lääniä, — ketä olivat sen ja siihen kuuluvan vallan asukkaat? Tätä kysymystä on moni kirjoittaja kokenut vastata ja merkillistä on se menetys, jolla Venäläisten kansallinen ylpeys, ei tyytyvä siihen, mitä heillä oikeutta myöten on, vaan pyytäen joka haaralta anastaa vierastakin maata ja kunniaa, koetti todellisia tapauksia ja historiallisia asioita vääristellen tehdä Volgan Bolgareja yksiksi kuin Tonavan Bulgarit, jotka muka olivat Slavjaania. Tämä todistamatoin miete on nyt vähitellen hylätty ja totuudelle annettu sen verran kunniaa, että tunnustetaan Slavjaaneilla ei olleen mitään muuta yhteyttä Volgan Bolgarein kanssa kuin se, että heidän kanssansa kävivät milloin kauppaa milloin sotaa. Ja Bolgar'in jäännöksistä löydetyt rahat ja hauta-kirjoitukset todistavat paremmin kuin mikään muu, että sen asujat olivat Mahometin uskoa ja kansaltansa ei muita kuin Tataria. Mutta tässä tatarilaisessa valtakunnassa olivat alamaiset monen-laista peri-juurta; niin kuuluivat siihen Mordviinit eli vähintänsäkin osa heistä; niin oli varmaan joku osa Votjakkeja sen alamaisuudessa samoin kuin sen valta ei liene tuntematoin ja tuntumatoin ollut Tscheremisseillenkään. Enimmän tietävät kuitenkin sen-aikuiset kirjoittajat puhua Burtassein tähän valtakuntaan kuuluvasta kansasta. Heitä myöten asui tämä kansa pitkin Volgaa, sen oikealla puolella, noin 20 päivän-matkan pituudelta, Ehazarein maan ja Bolgar'in välillä s.o. nykyisissä Saratov'an ja Simbirsk'in lääneissä, ja sanovat he kädestä pitäen Burtasseilla olleen oman kielensä, eroava niin Ehazarein kuin Bolgareinkin kielestä. Ja tässäpä kansassa ovatkin nykyisten Tschuvaschien esi-isät etsittävät; sillä vaikka Tschuvascheja nyt ei enää löydy siinä maassa, jossa Burtassit elivät muuta kuin sen pohjais-osassa, niin on kuitenkin koko entisten Burtassien ala täynnä tschuvaschilaisia paikan-nimiä, ja ompa tällä alalla vielä sinne tänne säilynyt tschuvaschilaisia kyliäkin muiden asujanten sekaan, jotka seikat epäilemättä todistavat tämän kansan niillä seuduin ennen eläneen. Mongolilaisten päälle-ryykäyksen ja heidän kauttansa syntyneiden myllyjen voipi luulla luonnollisesti Tschuvaschit pakoittaneen siirtymään pohjemmaksi ja heidän näin joutuneen nykyisiin olo-paikkoinsa. Tälle päätteelle, jota on Kasanilaisen rohvessorin W. Sbojev-vainajan (kirjassansa: Исследавания oб инoрoдцах Кaэaнскoй губeрнии, jota hän ei kerinnyt kirjoittaa kuin ensimäisen vihkon nimellä: Zametki o tshuvaschah, painettu ensin Kasan'in läänin-sanomissa ja sitten v. 1856 erittäin), luettelee hän useampia todistuksia, joista vaan mainitsemme, paitse mitä jo paikannimistä Burtassein entisessä maassa virkoimme, sen seikan, että jos Tschuvascheja ja Burtasseja ei pidetä yhtenä kansana, niin kysytään: mihin katosivat siis Burtassit niin peri-häviöön ett'ei heistä ole rahtuakaan jälelle jäänyt, ja mistä ilmestyivät sitä vastaan Tschuvaschit yht'äkkiä ja ikäskuin pilvistä?

Tässä tulee tunnustaani, että tämän-edellistä kertomusta kirjoittaessani minulla, niinkuin siitä näkyy, oli halu Castrén'in mukaan päättää Tschuvascheja tataristuneiksi Tscheremisseiksi, johon päätteesen jouduin katsoessani näiden kahden kansan suurta yhtäläisyyttä tavoissa, elannossa, ulko-näössä ja, mikä painavampi on, kielissä. Edellinen yhtäläisyys voipi kuitenkin olla pitkällisen keskeyden ja kauallisen yksissä-elannon vaikuttama, ja mitä kieli-yhteyteen heidän välillänsä tulee, niin supistuu se, tarkemmin tultua tuntemaan molemmat kielet, vaan siksi, että Tscheremissin kielessä kyllä löytyy hyvin paljon sanoja, jotka ovat aivan yhtäläiset vastaavien tschuvaschilaisten sanojen kanssa, mutta että semmoiset sanat eivät ole suomalaista peri-juurta, vaan turkkilaista (eli tatarilaista), jota koko Tschuvaschin kielikin on, ja jonka kautta tämä yhtäläisyys on selitettävä. Tämä seikka ei kuitenkaan kiellä jota-kuta vaikutusta suomalaistenkin kielten puolelta viimeksi-mainitussa kielessä, jonka osoittavat siinä löytyvät suomalais-peruiset sanat.

Tämän kielen luonteesta yleisesti voipi sanoa, että sen sointu on sangen äänellinen ja lauseiden rakennus siinä ihmeellisen supea ja sukkela, jotka omaisuudet ansaitseisivat paremman onnen kuin ian-kaikkisesti kadota eli vaan säilyä jonkun kieli-opin lehtiin. Tschuvascheille emme nim. voi ennustaa parempaa tulevaisuutta kuin niille muillenkaan pienille kansakunnille Venäjän-maassa, jotka jo ovat hukkuneet eli paraillaan ovat hukkumassa kuin pisara mereen. Tosin tavataan tässä kansassa vielä harva miehen-puolikaan, joka välttävästi osaisi valtakunnan kieltä; tosin eivät vaimon-puolet, joiden vaikutus kansallisen kielen säilytyksessä on niin sanomattoman suuri, vielä yksi sadasta taida sanaakaan mainittua kieltä; ja tosin on Tschuvaschien ala yhdessä jaksossa ja he elävät niin erillänsä muista kansoista, että heidän kylissänsä harvoin tavataan yhtäkään Venäläistä, eli jotka tavataankin, nim. papisto ja ympäri-matkustelevat kaupitsijat, suurimmaksi osaksi hyvästi osaavat Tschuvaschiksi puhua. Vaan tässä onkin kaikki se, joka jonkun ajan voipi pitentää tämän kielen eloa. Kirjallisuus, opetus ja kansan asioiden hallitseminen sen kielellä eivät voi tulla kysymykseen. Sillä kirjallisuutta ei Tschuvaschin kielellä löydy, ja nekin puoli-kymmentä kirjaa, jotka sillä ovat painetut, ovat niin kelvottomasti käännetyt, että Tschuvaschi tavallisesti sanoo pilmästip (en ymmärrä), kuin mitä hänelle koetat lukea. Oppi ja opetus tosin olisivat tarpeen, vaan niitä ei vielä kuulu, ja kuin ne kerran tulevatkin, niin ovat ne puhuvat sitä valta-kieltä, jolla jo tähänkin asti tehdyt opetuksen yritykset ovat tapahtuneet. Samaten ei se rahtu lakia ja oikeuden-hallintoa, joka Tschuvaschien keskuudessa tavataan, ole tähänkään asti puhunut heidän kieltänsä ja puhuu sitä tästä lähtien arvattavasti vielä vähemmän. Näin ei tällä kurjalla kielellä ihmisen katsoessa näytä olevan muuta tulevaisuutta kuin unhotuksen, ja ynseä-mielinen voipi tätä miettiessään johtua kysymään: mitä on se maa-ilmassa toimittanut, vai sitäkö vasten sen Luoja vaan on luonutkin, säännöillänsä täyttämään muutamia lehtiä tarkistelevan kielen-tutkijan säilyissä? —

Lopuksi panen tähän näytteeksi muutamia tschuvaschilaisia arvoituksia ja yhden sadun.

Tschuvaschilaisia arvoituksia.

Yhdessä tynnörissä kahden-laista olutta? — Muna.

Sillan alla keltainen ori hirnuu? — Olut.

Sillan alla sota-joukko marssii? — Kalat jään alla.