Kyll' usein uhkui ennen
Ravinto rinnoistas,
Runsaudell' äitinlemmen
Sä ruokit lapsias.
Nyt ompi kasvos kalvas,
Ja rintas tyhjät on;
Nyt silmäs, ennen valpas,
On tumma, tuikkeeton.
Sun sydäntäsi tuimaa,
Ja nälkä sull' on nyt;
Ja päätäsikin huimaa
Jo tuska yltynyt.
Oi äiti, tänne pääsi
Mun paina parmaillen',
Niin sua viihdyttääni
Ees laulan itkien!
Ees laulan, torjuks' Tuonen
Omalla kielelläs;
Jos auttais: sydänsuonen'
Puhkaisin mielellän';
Johtaisin suuhus johdon
Sulinta vertani,
Kuin tietäisin tään rohdon
Sun saavan terveeksi!
Eräs nälkätalven kuvia.
(1867 vuoden lopulla.)
Oli kolkko: mä kangasta kuljin
Lumi singoten silmihin lyö;
Jop' on päiväki maillensa mennyt,
Pian jontuvi jouluinen yö. —
Kuka tuo, joka hoippuvi tuolla
Maantietä mun eelläni päin?
Koto kaukana lienevi sillä,
Joka matkall' on tuiskussa näin!
Hepo joutuen juoksi sen kiinni.
Mitä? Vaimo! Ja lapsonen myös!
"Kuhun kuljet sä, onneton äiti,
Miss' arvelet vietellä yös?
Peninkulmalt' on kummankin puolen
Talotointa, ja ummessa tie;
Pyry, yö, vilu surmasi suuhun
Sinut, surkea vaimo, nyt vie!"