Lauluni korjaajaks' rupesit, vaan heitä se toimi,
Ei sitä kannata pääs, kuin se on — lampahanpää!
Toiselle.
Karju kun kukkia tonkii, hanko sen kaulahan pannaan:
Täss' on tonkeistas kaksrivi kaulahas Sun!
Loppulaulu ja Laulunloppu.
Soisitte vielä laulavan',
Sanoen: vanha runo, soi!
Vaan munpa täytyy tunnustaan':
En enämmin mä laulaa voi.
Te tiedätte, kuin synnyttää
Pimeessä koteloisessa
Vähäinen luomus helmiä
Punaisen Meren pohjalla.
Kalleina joita kantelee
Sulotar sitten kaulallaan,
Niit' iloikseen ei mato tee,
Vaan kivustaan ja vaivastaan.
Juur näinpä runo-parkakin
Sydämessänsä sairastaa,
Ja laulaa lauluin hehkuvin
Vaan kipujaan ja vaivojaan.
Näin lauloin ennen minäki,
Kuin sydäntän' söi surun koi;
Vaan sydämen' tul' terveeksi:
En enämmin mä laulaa voi!