IJÄS. Mitäs työ että käy kauppaan! Mie en ookka tuhma.
(Menee viheltäen.)
KAISA (tulee, tuoden esiliinassaan potaattia, joita hän ja Lyyli alkavat kuoria). Oikeinko se on totta, että äiti on myynyt viinaa?
KAISA. Ka oom mie, salaisi' puolin. Mistäs mie oisi' siullki sinn
Helssinkii' rahhaa saant?
LYYLI (vilkasee vaatteihinsa seinälle). Jos minä sen olisin tiennyt!
Isältä salaa?
KAISA. A sallaa häneltki … ja häne viinojaa. Ois hää ne kuitenki juont kuivii' ja juottant tover'loillaa.
LYYLI. Mutta äiti, eikö se ole niinkuin —?
KAISA. Niiku mitä?
LYYLI. Niinkuin varastamista?
KAISA. Olkoo jos! Omiain mie siinn oon varastant. Miu kanss hää on tään talonki saant … issellää ollt ku se uuvispaikka, joutava — kaikk' hävittänt. Nälkääks mie täss käin näkemää'?