MARTTA. Eiks ollt Tanel' herrallki tehtaast osa?
ANTERO. Jos olikin, niin minä sen olen perinyt, eikä tuo käärme. Olisi edes toista laatua mies! Tämän perästä et kassakaappiani aukase, paitse minun silmäini alla. Avaimen otan paikalla pois ovesta.
(Menee oikealta.)
ALPO (näyttää Martalle rahoja). Ehtin kuitenkin paraiksi kaapada ne kaksi sataa, jotka lupasin juhannusaattona, (nauraen) "hääpäivänä" —
MARTTA. Älä sie ennää naura! Se ol'ki sa'antuhan tyttö, se Lyyli.
ALPO. Mutta Hilja: kaksi sadaa tuhatta.
MARTTA. A jos Vilho saap' särkeneeks' siu puuhaist' kaikk'?
ALPO. Vielä midä. Otan vaan Vallinkorvalta vanhat talonpaperit pois.
Unohtin silloin … kiinnekirjankin.
MARTTA. Mihi konttoo' sie ne kaks'sattaa vyöräsit?
ALPO. Reparatsuuni- … korjaustöitten tiliin, paikkausten hi — hi, en taloustilille. (Martta aikoo mennä). Kuulkaapas, äidi! Ettekö saisi tämän talon rouvaa ottamaan Lyylin lasta kasvatikseen?