Siivettyinen. Teillä, hyvä rouva, on erinomaisen suloinen ja hyvän-tahtoinen sydän! — pysykää aina tämän hyvän talon turvana! (taputtaa rouvaa leuvan alle). Kyllä suvaitsen pannukaakuissa munia! — (menee sisään sivuhuoneesen).
Rouva. Miten suloisia miehiä nimineuvokset ovatkin! Ja sitä on oikein hupainen, laittaa ruokaa heille, sen minä tunnustan!
(Menee sisään toisesta sivuovesta).
Kolmas kohtaus.
Tuuterkaivenius (kantaen yhdessä kädessään vanhaa nenätöintä kipsipäätä ja toisessa vanhaa ja rumaa ykskorvaista saviasteaa, sekä päänsä päällä rautaista kolmijalkaa). Ken sitä uskoisi, että minä, joka nyt kävelen tässä näinikään tepsuttelen, että minä kuitenkin tällä silmänräpäyksellä kannan sylissäni ja pääni päällä useita vuosisatoja! — (asettaa kipsipään toiselle pöydälle ja saviastean toiselle; kääntyy sitte edellisen pöydän luo ja seisattuu sen ääreen). Tämä kipsipää, jonka minä kaivoin ylös puutarhastani, on totisesti tuhannen vuoden vanha; sen ovat varmaanki Hiidet tänne tuoneet, kun ennen vanhaan ryöstöretkillänsä täältä kulkivat kristityitä ryöstämässä, sillä ei tämä ole mikään tavallinen kliitupää, sen kyllä voipi nähdä. Ymmyrjäinen tuo on juuri kuin pöllön kallo; onhan meilläkin pöllöpäitä, mutta suurempi tämä on niitä, ei tämä ole meikäläisiä pöllöpäitä; etelän sivistyneimmistä tienoista tämä on kotoisin. Vahinko vaan että nenän pitää olla poikessa, sillä jos joku mestariteos kuuluu Kreettalaiseen eli Ruomalaiseen muinaisuuteen, sitä voipi vaan päättää nenästä. Minun pitää sentähden saada selvä nenästä, jos kohta täytyisikin kaivaa itseni vaikka maan keskukseen asti (menee toisen pöydän luo). Tuo astea; sitäpä vasta on oikea moukka, se on vasta mölö se! Sillä on ikää varmaankin kaksitoista sataa vuotta, sillä kaksikorvaiset mölöt kuuluvat myöhempään aikakauteen. — Siinä määrässä kuin luonnon omainen voima on heikontunut, on täydytty tehdä asteoille kaksi korvaa, sensuhteen että niitä saattaa kaksin käsin nostella; mutta voimakkaat esi-isäinme sitä eivät tarvinneet, sillä heille se vaan oli pikkuinen asia nostaa yhdellä kädellä kaiken suurintakin tuommoista moukkaa, vaikkapa vielä ihan suorin käsinkin. Kepeät olisivat siis meikäläiset moukat heidän kourissansa. Minä en tiedä mitään, mitä niin kunnioittaisin kuin tuommoisia asteoita, tälläisiä vanhoja moukkia. Ihan varmaan on jonkun sankarin tomu levännyt tämänkin moukan sisällä. — Se on kuitenkin mahtanut olla hyvin suuri sankari, sillä astea on oikea veitikka suuruudeltaan (menee ja seisattuu keskelle teatteria). Tämä kolmi-jalka, joka minulla on pääni päällä, on ihan varmaan seissut jossain vanhassa epäjumalan temppelissä. Varmaan on joku vanha noita-akka istunut tämän päällä. Ah, miten onnellinen minä kuitenkin olen! koko pakanallinen pimeys lepää minun pääni päällä! (nostaa kolmi-jalan pois päästänsä ja asettaa sen pois luotansa). Syvät tutkimukseni kaunistuivat paraimmalla menestyksellä. Muinaiskeräykseni ovat suurimmat ja merkillisimmät Jyrängön kaupungissa, koko Suomessa, niin jopa koko maailmassa! Minä muutun varmaan kuolemattomaksi; nimeäni ja töitäni ei suinkaan ikuisina aikoina unhoteta.
Laulu N:o 1.
Kultaa en tahdo mä
En mailman aartehia,
Kun maa vaan täynnänsä
Oisi muinois-jäannöksiä.
Silloin kestäsi työt
Mulla päivät ja yöt
Sorassapa kummun.
Tytöille kylmä oon
Ja niiden kauneuksille,
Ne vasta kelvatkoot,
Kun tuntuut vanhuksille.
Arvon naamalle suon,
Jos on harmaa jo tuo,
Kuin harjanne kummun.
Kastrén, Kalonius
Unohtuut kirjoinensa,
— Tuuterkaivenius
Ei muinoisuuksinensa.
Minä kestävä oon
Halki vuosisatoin
Ain' harjalla kummun.
Vaihos.