— Hiton epämiellyttävää!… Miten kylmäkin täällä on! — mutisi kreivi
Lejonborg.
— Kiiruhda! — kehoitti Anna; — minä kuulen jo heidän askeleensa etuhuoneessa.
— Eivät he suinkaan viivy kauan… Minun on täällä vaikea hengittää…
Saakeli!…
— Kiiruhda! Kiiruhda!
Kiroillen ja ähkyen asetti kreivi jalkansa ensimmäiselle portaalle, alkaen laskeutua alas.
Mustalaisnainen sulki salaoven hänen jälkeensä ja istuutui sitten levollisena sohvalle, tarttuen erääseen pitsityöhön, jota alkoi nyplätä.
Mutta hieno neula ei liikkunutkaan, eivätkä Annan silmät katselleet tuota hienoa kutomusta.
Suonet hänen kauniilla otsallaan paisuivat korkeiksi ja tummiksi, ja valkoiset helmirivit välkkyivät hänen puoliavonaisten huuliensa välistä kyykäärmeen hampaiden tavoin.