Ei, ei! Tuntemattomaksi jäisi salainen ovi kaikille muille paitsi naisrosvolle ja hänen liittolaisilleen.
Ja siinä tapauksessa, että sisään tunkeutuneet poliisit olisivat vanginneet mustalaisnaisen ja koko hänen joukkonsa, mikä olisi seurauksena?
Tietysti se, että huoneusto lukittaisiin ja hän, kreivi, jäisi suletuksi kellariin kärsimään nälkäkuoleman kauheat tuskat, joutuakseen vihdoin kaikkien tämän maanalaisen kuopan pienten ja suurten raatelijaeläinten himotuksi saaliiksi.
Niin, niin! Hän kuolisi nälkään, ja kellarin lukemattomat rotat söisivät hänet puolielävältä, sillä millä hän täällä saattaisi itseään ravita?
Luodeilla ja ruudillako?
Totta on, että luodeilla hallitsijat ja heidän ylimyksensä hankkivat itselleen elinehdot, mutta syödä niitä suorastaan — mahdotonta! —
Kukaan kuolevainen ei kykene kuvaamaan kreivi-paran tuskaa ja epätoivoa. Ja muisto kaikista rosvoromaaneista, jotka hän oli joskus lukenut, oli omiaan lisäämään hänen hirveätä mielentilaansa.
Mutta rakkaus elämään on tuskaa ja epätoivoa voimakkaampi.
Vangitun hämmentyneissä aivoissa heräsi äkkiä vahva päättäväisyys.
— Minäpä kiiruhdan takaisin niin kauan kuin vielä on aikaa, — huudahti hän; — minä riennän nyt heti ylös portaita ja kolkutuksillani oveen sekä huudoillani herätän koko talon huomion … varmasti minut kuullaan … minun avukseni riennetään ja kauheaan vankilaani johtava ovi murretaan. Pahimmassa tapauksessa minä joudun rosvojen käsiin, mutta rukouksilla, uhkauksilla ja rahoilla sekä vaitiolon lupauksella minä kyllä pelastan henkeni … ja onhan edes parempi kuolla silmänräpäyksessä murhaajan tikariniskusta kuin kitua täällä nälkäkuoleman uhrina.