— Siitä ette olekaan ilmoittanut minulle, — huomautti kreivi, rypistäen otsaansa.
— En tahtonut vaivata herra kreiviä sillä tiedolla, ennenkuin olin saanut ilmiannon täydellisesti todistetuksi, — vastasi poliisimestari hieman nolostuneena, nähdessään rypyn kreivin otsalla.
— Vai niin … ja kreivi Lejonborg on siis tunnustanut?
— Ei, hän kieltää edelleen.
— Entä miten hän tahtoo puhdistautua raskauttavista asianhaaroista?
— Hän väittää, että nainen ja palvelija ovat liitossa keskenään syöstäkseen hänet turmioon.
— Millä syillä hän perustelee väitettään?
— Ei millään … ja sitäpaitsi, herra kreivi, mitä mainitut henkilöt hyötyisivät hänen kukistumisestaan?… Nainenhan on hänestä riippuvainen ja näyttää vielä kaiken lisäksi suuresti rakastavan häntä… Minulla oli suuri vaiva saada hänet kertomaan totuus. Ja mitä palvelijaan tulee, niin oli hän toisten palvelijain puheiden mukaan aina kreivin suuressa suosiossa ja nautti hänen täyttä luottamustaan.
— Oletteko kuulustellut vastakkain kreiviä, jalkavaimoa ja palvelijaa?
— Olen. Eilen kreivi puolustautui summittaisin vastaväittein, joihin sekaantui hämmennystä ja pelkoa.