»Suuresti valitettava tapaus on sattunut eräässä ylhäisimmistä ja jaloimmista aatelisperheistämme. Kreivi Karl Gustaf Lejonborg, hänen majesteettinsa kuninkaan ent. kamariherra ja suuren, Skoonessa olevan Bastholman sukukartanon omistaja, on havaittu aivoiltaan niin sairaaksi, että hänet on täytynyt viedä Danvikin hospitaaliin. Tämä onneton on saanut sellaisen päähänpiston, että hän on Ruotsin kruunun tavoittelija. Toimiakseen hyödykseen hän on pitkän ajan kuluessa ostellut joukon aseita, joita hän on säilyttänyt eräässä kellarissa ja jossa hänellä on ollut tapana oleskella öisin, manaten esiin niitä henkiä, joiden kanssa hän on aikonut toteuttaa vallankumouksen. Siinä tapauksessa, että onneton kreivi kuolee, joutuu sukukartano Skoonen husaarirykmentissä palvelevalle ratsumestari Fritz Lejonborgille, joka on heikkomieliseksi tulleen kreivin serkku.»
Useat vieraat, tietäen Starkin olevan kreivi Lejonborgin palveluksessa, käänsivät luonnollisesti katseensa häneen, ja mustalainen olikin heti valmis täydentämään sanomalehti-uutista monilla lisäyksillä, joita vieraat kuuntelivat mielenkiinnolla, samalla kertaa kun hän toi esiin sen surun ja osanoton, jota kunnon ja kiitollisen palvelijan aina tulee tuntea hyvää ja anteliasta isäntää kohtaan, kun tälle tapahtuu onnettomuus.
Mutta ihmisten mielenkiinto ei yleensä kohdistu kauan lähimmäistensä onnettomuuksiin, ei ainakaan kapakassa, jonka vuoksi nytkin keskustelu siirtyi toisiin päivän uutisiin, joiden joukossa oli myös jotakin kivalteri Kronin vaimon murhasta.
Sekin uutinen luettiin ääneen ja kuului seuraavasti:
»Vaimonsa murhasta epäiltyä ja vangittua poliisikivalteri Kronia kuulusteltiin tänään kuninkaallisessa poliisikamarissa. Kron, joka yhä edelleen jyrkästi kieltää syyllisyytensä ja osallisuutensa mainittuun kamalaan tekoon, pysyy samoin edelleen väitteessään, että palvelustyttö Katarina Link, joka oli ollut hänen palveluksessaan, mutta heti vaimon kuoleman jälkeen katosi, on tehnyt tämän rikoksen, ja siitä seikasta Kron sanoo nyt olevansa entistä varmempi, koska hän nyt muistaa muutamia vaimonsa ennen kuolemaa lausumia sanoja hänelle ja pojalleen. Kuoleva olisi nimittäin epäillyt, että piika oli hänet myrkyttänyt, vaikkakaan mies suuren surunsa vallassa ei sillä hetkellä ollut käsittänyt vaimonsa sanojen merkitystä. Kron epäilee myöskin, että samainen palvelustyttö toimeenpani murhapolton, jolloin se talo, jossa hän asui, paloi kokonaan. Sitä ennen kuitenkin varasti tyttö sen rahasumman, jonka kuoleva oli miehelleen ilmoittanut kätkeneensä alikerrassa olevan makasiinin lattiapalkin alle, mikä makasiini sisälsi vaimon erinäisille henkilöille antamien rahalainojen pantiksi jätettyjä vaatteita ja talouskapineita, sekä arvelee Kron palvelustytön kuunnelleen viereisessä huoneessa, kun vaimo oli miehelleen ja lapselleen kertonut rahasumman olemassaolosta ja sen kätköpaikasta; tämän ohella Kron aikaisemman lausuntonsa mukaisesti selitti, että hänen taskustaan löydetyn myrkkypullon oli mainittu palvelustyttö sinne hänen huomaamattaan pistänyt. Juttu lykättiin seuraavaan päivään, jolloin kuulustellaan Kronin poikaa, ja sen jälkeen kun syytetyn anomus päästä vapaalle jalalle hylättiin, passitettiin Kron takaisin vankilaan. — Mitä muuten tulee Kronin tähänastiseen elämään, on hän aina käyttäytynyt mitä parhaiten niin virantoimituksessa kuin sen ulkopuolella, ja jutussa kuullut todistajat ovat lausuneet hänen eläneen vaimonsa kanssa erinomaisessa sovussa ja yksimielisyydessä.» — —
— Isä Pung! Miten on punssin laita? — kysyi mustalainen paikaltaan.
Kapakoitsijalla ei ollut tähän mitään vastausta, mutta hänen katseensa oli kiinnitettynä mustalaiseen, jolle hän sisimmässään oli vannonut vihaa ja kostoa.
Nolompana kuin tänä iltana ei ukko Pung ollut koskaan ennen istunut pöytänsä takana, sillä ihminen on aina silloin hyvin nolo, kun hän tahtoo jollekulle kostaa eikä löydä siihen tyydyttävää keinoa.
— Kovaa on miehen istua vankilassa, jos hän on syytön, — huomautti muuan vieraista, joka tarkkaavaisesti oli kuunnellut viimeisen uutisen lukemista; — sillä se ei ole minusta ollenkaan uskomatonta, että palvelustyttö on kyllä voinut ottaa eukon hengiltä … sellaista on tapahtunut ennenkin …. emännät ja palvelijattaret ovat harvoin sovussa keskenään.
— Kovaa on myöskin noin vain silmänräpäyksessä menettää kaikki omaisuutensa, — virkkoi muuan toinen; — niin, niin, ymmärtäkää minua oikein, en tarkoita eukkoa, vaan muuta poroksi palanutta.