— Oletko sairas, Stark? — kysyi hänen naapurinsa; — sinä olet kasvoiltasi keltainen kuin vanha kellotaulu.
— Ryyppää pari kulausta vettä, niin pahoinvointi menee ohi, — neuvoi muuan lähelläistuja.
— Vesi ei vahingoita koskaan, — tuumasi eräs toinen — paitsi jos ken on sattumalta joutunut Norrströmin virtaan.
Mustalainen käänsi jääkylmät kasvonsa saliin päin, mutta heti kohtasivat hänen katseensa ravintoloitsijan vakoilevat silmät, jolla oli se vaikutus, että Brunon kalpeille kasvoille siinä silmänräpäyksessä nousi tulinen puna.
— Hitto, kun täällä on kuuma! — puhkui hän, kääntyen naapurinsa puoleen; — juo, veli! Älä anna lasisi odottaa!
— Kun sinä vain mainitset juomisesta, niin heti sinä paranet — virkkoi naapuri ja kilisti hänen kanssaan. — Kippis! Nyt on minun vuoroni tarjota.
— No; minne tyttö sitten joutui? — kysyi muuan kuulijoista.
— Hän makasi koko yön minun kajuutassani, — vastasi laivuri.
— Pentele sinua, laivuri!
— Huutia! — murahti viimemainittu; — näytti siltä kuin minulla olisi ollut kajuutassa tusinanverran märkiä luutia, tai kuin olisi aallokko lyönyt peräkannen yli.