KULTASANKAISET SILMÄLASIT
Eräänä aamupäivänä neljä päivää tämän jälkeen seisoi Noran maidonajaja,
Stiina-muori, Heinätorilla.
Tämä eukko, joka kertomuksessamme esiintyy sivuhenkilönä, kuuluu kuitenkin niihin, joiden nimi oli esillä oikeusjutussa mustalaista Bruno Starkia ja mustalaisnaista Anna Jolanta Bränneriä vastaan, mutta kävi silloin selville, että hän oli vain ollut kaikessa emäntänsä uskollinen palvelija, eikä hänellä ollut mitään osaa mustalaisnaisen tekemissä rikoksissa.
Stiina-muori seisoi Heinätorilla maitokärryjensä vieressä, ja hän oli seissyt siinä jo kymmenen vuotta; mutta jos hänellä olisi ollut sellainen venyvä omatunto, jollaisia usein tapaa n. s. »suuressa maailmassa», olisi hän voinut keinua omissa vaunuissa sen sijaan, että hän nyt tärrytteli toisen maitokärryissä, ja varmaan olisi hänellä myöskin ollut monta hienoa huonetta käsittävä asunto, sen sijaan että hänelle nyt kuului vain Metsätorpan pienen tupasen epävarma omistus.
Suurta ihmetystä herätti sekä eukon tovereissa että hänessä itsessään se seikka, että viime päivinä oli muuan nuori, kaikin puolin tavattoman hieno herrasmies joka päivä saapunut mainitulle torille ja seisahtuen vähän matkan päässä Stiina-muorin kärryistä melkein koko ajan katsellut yksinomaan häntä. Lähtiessään torilta, joko palatakseen kotiin maidon tehtyä hyvin kauppansa tahi mennäkseen ostoksille läheisiin kauppapuoteihin, seurasi tuo hieno herrasmies aina hänen perässään, kiirehtien askeleitaan sen mukaan kuin maitohevonenkin suvaitsi lönköttää hieman tavallista nopeampaan.
Toiset maidonkuljettajat kiusottelivat Stiina-muoria kovasti tuosta nuoresta upseerista, ja itsekin hän oli tavattomasti hämmästynyt tästä nähtävästi vielä vanhoilla päivillään tekemästään valloituksesta.
Myöskin tänä aamupäivänä nähtiin tuo loistava herrasmies torilla, ja hänen kultasankaiset silmälasinsa välähtelivät auringon paisteessa perin houkuttelevasti.
Stiina-muori oli myynyt maitonsa ja nousi kärryilleen, jotka sen jälkeen lähtivät liikkeelle, suunnaten matkansa Holländarkadulle, kääntyäkseen sieltä jollekin Roslagin tulliin johtavalle sivukujalle, mistä oli suorin tie kotiin.
Stiina-muori katseli ympärilleen. Merkillistä! Samainen herra juoksi kärryjen perässä melkein gasellin ja siispä tietysti myöskin maitohevosen nopeudella.
Niin sitä sitten kuljettiin, kunnes eukko ehti tullipuomin luo, missä hän pysähtyi sekä juottaakseen hevostaan että tyydyttääkseen omaa uteliaisuuttaan. Mutta katsahtaessaan taakseen näki muori vain ihailijansa selän ja koivet, jotka marssivat takaisin kaupunkiin päin.