— Enkä minä sinun kanssasi.
Onneksi täytyi nuoren parin juuri lähteä vuorolleen tanssimaan, joten tuo seurustelua uhkaava keskustelu päättyi.
Lukijamme ovat varmaankin kuulleet Manhem-liitosta, joka oli huomattavampien fosforistien[1] perustama ja jonka haaveellisena tarkoituksena oli palauttaa Pohjolaan sen entinen yksinkertaisuus ja voima. Afzeliuksenkin koulun pojat tutustutettiin noihin salaisuuksiin, heidän tutkittuansa vanhoja sankarisatuja. Sarkavaatteisella pikku miehellämme lienee ollut sankarisuuntaan luontaiset lahjat, koskahan jo oli saanut hopearistin, joka tavallisesti annettiin vasta sanotun koulun kolmannella luokalla oleville vanhemmille pojille.
[1] Uusromanttinen kirjailijaryhmä Ruotsissa 1800-luvun alkupuolella, johtajinaan Atterbom ja Hammarsköld. Suom.
Mitä tuohon entiseen Manhem-liittoon muuten tulee, niin oli sen tarkoitus kieltämättä kaunis ja suurenmoinen, joskin hieman mielikuvituksen varaan nojautuva sekä epäilemättä hedelmätön, kuten muutamat uudemmatkin ajatussuunnat, joiden mukaan pitäisi kasvattaa uusi sukupolvi vedellä ja voimistelulla.
Nuori pari oli lopettanut tanssivuoronsa ja palasi entiselle paikalleen.
Molemmat näyttivät nyt yhtä iloisilta kuin tanssin alussakin.
Suuttumuksella ei siinä iässä ole pitkiä juuria.
— Tiedätkö, minullakin on näytettävänä jotain hauskaa, — virkkoi mustasilmäinen tyttö.
— Mitä sitten?
— Katsohan tätä … mitä pidät tästä?… Eikö tämä ole yhtä kaunis kuin sekin, mikä sinulla on? — tiedusteli pikku kaunotar, ottaen esiin povestaan pienen, mustassa nauhassa riippuvan, noin pikkusormen pituisen tikarinnäköisen esineen; sen kahva oli kultaa ja terä hopeata, ja se oli mitä hienointa tekoa.
Ristiritari katseli ihmetyksellä ja ihastuksella tuota noin pienelle ja kauniille tytölle tavatonta leikkikalua.