Muuan kohtaus.
Yön aikana, viikko tämän jälkeen, vieri Göteporiin vievällä itäisellä maantiellä ja noin puoli penikulmaa mainitusta kaupungista kiesirattaat, joissa erään lapsekkaan kyytipojan rinnalla ajoi muuan herra, hyvin kiedottu senlaiseen suureen nahkakaapuun, joita matkustavaiset mieluimmin käyttävät tällä vuoden ajalla. Päässänsä oli hänellä lakki, sekin nahkasta, joten sadevesi, joka rankasti valui ales synkältä taivaalta, kastelematta ropisi sekä kaapuun että lakkiin.
Tosin oli tuo matkustava herra myöskin varustettu avatulla sateenvarjolla; mutta tämän oli hän jättänyt tuolle kyytipoikaparalle, joka sillä suojeli itseänsä rankkasadetta vastaan, sill'aikaa kuin matkustaja hänen sijassansa hoiti ohjaksia ja ruoskaa.
"Laimikaa vaan, herra!… se jaksaa kyllä perille", kehotti kyytipoika.
"Etpä sinä ole juuri arka isäsi elukasta", muistutti matkustaja.
"Hemmetti, kuinka olenkin!" vastasi poika; "mutta kun laita on senlainen, että on näin pimeä ja ilma kastelee, niin… Jos kuitenkin ennättäisimme saavuttaa nuot vaunut, jotka.."
"Nuotko vaunut, jotka ajoivat kievaritalosta samassa, kun minä tulin sinne?"
"Niin, herra!"
"Ne ovat kaiketi jo Göteporissa, poikaseni… ne näyttivät hyvin keveöiltä ajopeliltä ja niiden edessä oli kolme hevoista."
"Pekka Matinpojan hevoiset eivät ole mitään kilpajuoksijoita, herra… Meidän rautio ne kyllä ennättää kiinni, vaikka ne ovatkin puolen tunnin matkaa edelläpäin… olisipa vaan hyvä, jos ennättäisimme tavata vaunut."