"Pitää aina ottaman joitakuita lasillisia ennen teaatteriin menoa, sillä se vilkastuttaa mielikuvitelmaa", lausui göteporilainen.
"Varmaankin oli hänen hameensa kiinalaisesta silkistä", huomautti eräs tukkukauppiaan rouva Alm'in oikealla kädellä olevasta loosista.
"Entä hänen hohtokivensä sitten… Maksavatpa ne kauniit rahat", muistutti hänen vieressään istuva miehensä.
"Luuletko sinä todellakin niitä oikeiksi?" epäili rouva.
"Olivia Heuser'illa on varaa laittaa oikeitakin hohtokiviä", arveli tukkukauppias; "lahjoja, näetse, ymmärräthän, ystäväiseni!… Tuon suuren koristimen, jota hän kantaa rinnallansa, on hän saanut Preussin kuningattarelta… Se maksaa kauniita rahoja, se."
"Niin, tuommoisten rintaan ripustavat he jos jotakin… oikeinpa on synti ja häpeä!" lausui tukkukauppiaan vaimo, tehden aimo nytkäyksen päällänsä.
"Noh, mitäs pidät Göteporin teaatterista?" kysyi Alm'in naapuri; "oivallinen näyttelyhuone, vai kuinka, revisori-hyväni?"
Alm, joka jo oli kyllästymiseen asti katsellut tätä kapeata ja pitkää teaatterihuonetta kolmella yhtäsuuntaisella loosirivillä ja joka ei ollut näkemisen eikä kuulemisenkaan kannalta tarkoituksen mukainen, ei voinut millään tavalla yhtyä göteporilaisen tyytyväisyyteen. Hänestä näytti loosirivit ikäänkuin kolme toistensa yli asetettua hyllyä täynnä kauniisiin, kirjaviin kansiin sidottuja konttorikirjoja.
"Kuinka kau'an on Heuser'in joukko ollut Göteporissa?" kysyi hän vuorostansa.
"Kaksi kuukautta."